Muhoksen perhekotimurha: Silmitöntä väkivaltaa suunniteltiin kirjelapuilla

muhoksen_murha
17-vuotiaat pojat suunnittelivat ohjaajaan käytettävää väkivaltaa ennen tekoa kirjelapuilla.
Julkaistu 09.12.2015 12:27
Toimittajan kuva

Anna Zareff

anna.zareff@mtv.fi

@AnnaZareff

Syyttäjän mukaan Muhoksella viime heinäkuussa tapahtunutta henkirikosta suunniteltiin tarkkaan ennen tekoa.

Syyttäjän ja poliisin esitutkintamateriaalin perusteella kaksi perhekodissa asunutta poikaa suunnitteli karkaamista, ryöstöä ja väkivallantekoa päivää ennen tapahtunutta. Syyttäjän mukaan perhekodin 57-vuotias ohjaaja kuoli poikien tekemään raakaan väkivaltaan 25. heinäkuuta.

Henkirikos tapahtui perjantain ja lauantain välisenä yönä ja suunnittelun pojat aloittivat torstaina. Silloin he etsivät tekoon sopivia tekovälineitä. 

– Olet aikaisemmin kertonut, että olet varautunut välineillä ennen varsinaista tapahtumaa. Millaisia välineitä olet tarkoittanut, kysyi poliisi kuulusteluissa toiselta pojalta.

– Se imurinputki, taisin aikaisemmin sanoa, että rautaputki, mutta se oli imurinputki. Sitten se ritilä ja antennipiuha, poika vastasi.

– Oliko teillä puhetta kuka putkea käyttää?

– Joo, että minä käyttäisin sitä putkea --- Mietin, että se putki on vähän rikki, että miten auttaisi, että se menisi rikki. Ja niinhän siinä kävikin, että se putki oli aivan kierossa siinä loppuvaiheessa, silloin kun kaikki oli jo tapahtunut.

"Kuristetaan se nyt"

Perjantaina pojat suunnittelivat tekoaan noin puolestapäivästä lähtien.

– Kerro, missä vaiheessa aloititte suunnittelun, pojalta kysyttiin.

– Niin sanotuissa kahvipöytäkeskusteluissa. Olimme siinä Xboxilla ja katselimme sitä elokuvaa. Kello oli noin 11-12 aamupäivällä, hän vastasi.

Pojan mukaan pojat olivat miettineet, miten "hatkaan" lähteminen onnistuisi ja tulivat siihen tulokseen, ettei se onnistuisi ilman väkivaltaa.

– Kolmantena kysymyksenä oli, että miten ohjaajalta saadaan avain, ohjaajalta sillä tavalla, että tuli mieleen, että fyysisellä tavalla otetaan avain pois ohjaajalta, poika kertoi kuulustelussa.

Suunnittelu jatkui vielä myöhemmin illalla, yhdeksän ja yhdentoista välillä illalla. Mietteitä pojat vaihtoivat muistilapuilla, sillä ovet piti perhekodissa pitää tuohon aikaan kiinni.

Laput sujautettiin ovien alitse ja niissä käytiin läpi, mikä olisi paras tapa saada avaimet ohjaajalta:

"Kuristetaan se nyt mut sä lyöt tai potkit tai lyöt kynällä"

"Mee lyömään sil sitä mä tuun heti perässä"

– Siinä kirjeessä oli siitä lyönnillä tiputtamisesta, mutta ei että se kuolee. Sitten oli, että kuristamalla, että saadaan se avain pois. Sitten oli se, että lyödään sillä peltijutulla päähän, sillä uuniritilällä vai mikä se oli, poika kertoi viestittelystä kuulustelussa.

– Kerro, mitä kirjeille on tapahtunut, poliisi pyysi kuulustelussa.

– Ainakin jokainen kirje, mitä tuli minulle, niin minä polkaisin ne sängyn alle. Syynä on se, että miksi pistin, niin ohjaajat käy välillä meidän huoneessa katsomassa, poika kertoi.

Välillä suunnittelussa oli syyttäjän mukaan mukana myös perhekodin kolmas asukas, mutta hän nukahti ennen väkivallan aloittamista.

Häntä syytetään oikeudenkäynnissä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta nuoren henkilönä sekä törkeän ryöstön valmistelusta.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos