Inarissa Perämeren ja Jäämeren välisen Ruijanpolun kivisiä merkkipinoja on kaadettu. Merkit ovat vähintään 1500-luvulta peräisin ja muinaismuistolain suojaamia, eikä niihin saa kajota. Metsähallitus on tehnyt asiasta tutkintapyynnön poliisille.
Varhaisin kirjallinen merkintä Ruijanpolusta on vuodelta 1598, ja reitti on kunnostettu viimeksi 1800-luvun lopussa.
Selkeimmin reitti on näkyvissä Sodankylän Sompiojärveltä pohjoiseen Inarin Laanilaan saakka. Siellä reitti on merkitty päällekkäin asetetuilla kivillä ja mäntyihin veistetyillä pilkkamerkeillä.
19 kivilatomuksesta 16 on hajotettu
Kiilopääntien ja Laanilan välisen reitinosan varrelta on löydetty 19 vanhaa kivilatomusta, viisi vanhaa viittamerkkiä ja 29 pilkkapetäjää.
Syyskuussa tehdyssä tarkastuksessa havaittiin, että kivilatomuksista 16 on hiljattain hajotettu kahden kilometrin matkalta. Lisäksi yksi viittamerkeistä on hajotettu.
Metsähallituksen mukaan ei voi olla kyse vahingosta, sillä raskaitakin kiviä oli vieritetty pois paikoiltaan.
Metsähallituksen tiedotteessa pyydetään ilmoittamaan poliisille mahdollisista silminnäkijähavainnoista.
Uutista täydennetty kello 10.29.