Muistatko Katri Ylanderin? Vuoden 2005 Idols-kisassa toiseksi tullut tähti palaa musiikin pariin

katri ylander
Katri Ylander palaa musiikin pariin.Katri Tamminen
Julkaistu 27.11.2018 07:36

MTV VIIHDE

Katri Ylander julkaisee perjantaina uuden kappaleen.

Vuoden 2005 Idols-kisassa toiseksi sijoittunut Katri Ylander palaa musiikin pariin. Edellisen Uusi maa -albuminsa vuonna 2013 julkaisseen Ylanderin Sinä pärjäät -single ilmestyy perjantaina.

– Sinä pärjäät -kappale tipahti syliini sopivalla hetkellä; olin vahvasti miettinyt tulevaisuuttani musiikin ja laulamisen suhteen. Näissä tunnelmissa Suomen Musiikki Oy:n Kari Hynninen otti yhteyttä tekstiviestillä: "Mitä kuuluu? Vieläkö haluat laulaa? Mulla vois olla sopiva kappale sinulle, hän kertoo tiedotteessa. 

– Olin niin väsynyt sanomaan kaikelle ei ja minulle tuli vahva ajatus: mitä jos nyt sanoisikin kyllä! Hetki vaati sopivan fiiliksen itsellä ja samanaikaisesti kappaleen, joka siinä hetkessä kolahti itselle.

Sami Kurpan säveltämä ja Johanna Vikstenin sekä Lotta Salosen sanoittama, vanhempien erosta lapsen näkökulmasta kertova kappale voitti elokuussa 2018 Inspiraationa Juice -biisikilpailun. 

Katrilta on julkaistu neljä albumia; Katri Ylander (2006), Kaikki nämä sanat (2007) ja Valvojat (2009) sekä Katri Ylander & Yksinäinen Yhtye -nimellä Uusi maa (2013).

Tuoreimmat aiheesta

Katri Ylander