Muistatko vielä, mitkä ovat maailman seitsemän ihmettä?

Egyptin pyramidit ovat säilyneet tähän päivään saakka.
Julkaistu 28.02.2012 13:30

Muistat ehkä jonkun maailman seitsemästä ihmeestä, mutta muistatko kaikki? Nämä seitsemän ainutlaatuista rakennusta ja monumenttia olivat antiikin Kreikan ajan todellisia ihmisen kädentyön taidonnäytteitä.

1. Artemiin temppeli

Temppelin rakentaminen aloitettiin noin vuonna 550 eaa. ja sen rakennustyöt kestivät yli sata vuotta. Rakennus sijaitsi Efesoksessa, nykyisessä Turkissa, ja sen kattoa kannattelivat yli 100 kappaletta veistoksin koristeltua, 20 metriä korkeaa pylvästä. Temppeli rakennettiin Artemiille, luonnon jumalattarelle. Gootit tuhosivat temppelin vuoden 262 aikoihin. Temppelin rauniot löydettiin vuonna 1869.

2. Babylonin riippuvat puutarhat

Noin vuonna 580 eaa. Babylonian kuningas Nebukadnessar II rakennutti tämän ihmeen vaimollensa Amyitikselle, jotta hänellä olisi kotoisampi olo. Puutarhasta ei ole jäänyt jäänteitä, mutta sen oletetaan sijainneen Ninivessä, yhdessä Mesopotamian vanhimmista kaupungeista. Puutarhat erosivat muista siten, että nämä olivat ihmisten rakentamia vuoria, jotka kaukaa katsottuna näyttivät roikkuvan ilmassa.

3. Faroksen majakka

Tämä majakka sijaitsi Faroksen saarella, Aleksandrian edustalla. Merenkäynti näillä alueilla oli erittäin vaarallista ja vuonna 280 eaa. faarao Ptolemaios II rakennutti saarelle majakan. Se rakennettiin marmorista ja oli aikansa rakennustyön huippunäyte. Faroksen majakka oli maailman ensimmäinen majakka ja se seisoikin paikallansa yli tuhat vuotta. Majakka raunioitui vuosien 1303 ja 1323 maanjäristyksissä.

4. Gizan suuri pyramidi

Egyptin Gizassa sijaitseva Kheopsin pyramidi on vanhin ja ainoa edelleen olemassa oleva rakennus maailman seitsemästä ihmeestä. Faarao Kheops rakennutti tämän hautapaikakseen noin vuonna 2560 eaa. Pyramidin alkuperäinen korkeus on ollut 146,6 metriä, sivun pituus noin 230 metriä ja pohjan ala huimat 5,3 hehtaaria!

Pyramidin rakennustapaa ei ole vielä tähän päiväänkään mennessä pystytty todistetusti keksimään, mutta rakennustyöhön on luultavasti kulunut 20–30 vuotta ja työmiehiä on tarvittu 30000–300000.

5. Halikarnassoksen mausoleumi

Tämä ihmeellinen hautakammio rakennettiin vuonna 352 eaa. silloiseen Halikarnassokseen, Turkkiin. Kreikkalaiset arkkitehdit Satyros ja Pytheos suunnittelivat tämän 45 metriä korkean marmorisen hautakammion. Mausoleumin pinta koristeltiin kohokuvin, jotka kertoivat tarinaa kreikkalaisesta mytologiasta. Rakennus vaurioitui pahasti 1300-luvun maanjäristyksissä, ja 1400-luvulla mausoleumi tuhoutui kokonaan.

6. Rodoksen kolossi

Rodoksen kolossi oli valtava pronssista rakennettu auringonjumala Heliosta esittävä patsas Rodoksen saarella. Patsaalla oli luultavimmin korkeutta noin 30 metriä ja sen on sanottu olleen valtava ja mahtipontinen näky. Tästä rakennustaidon näytteestä ei ole säilynyt tietoa juuri ollenkaan. Se hajosi maanjäristyksessä noin vuonna 227–224 eaa. sen polvien pettäessä. Koko komeus iskeytyi maahan ja Rodoksen kolossi lepäsi melkein 900 raunioina. Jäännökset on sittemmin varastettu eikä niiden olinpaikasta ole tietoa.

7. Zeuksen kuvapatsas Olympiassa

Tämä valtava vuonna 435 eaa. rakennettu kuvapatsas nousi 12 metrin korkeuteen ja se esitti Zeus-jumalaa. Patsas ei ollut ihan jokapäiväisistä materiaaleista rakennettu; patsas itse oli norsunluuta ja sen setrinpuiseen istuimeen oli upotettu norsunluuta, kultaa, eebenpuuta ja jalokiviä. Vuonna 394 eaa. patsas siirrettiin Kreikasta Konstantinopoliin, jossa se myöhemmin tuhoutui tulipalossa.

Studio55.fi/Eeva Lähteenmäki

Kuvat Colourbox

Tuoreimmat aiheesta

Studio55