Muistatko vielä nämä? Katso hauskat kuvat Ahtisaaren uran varrelta

Martti Ahtisaari matkalla Ruotsista Suomeen huhtikuussa 1994. (Lehtikuva)
Martti Ahtisaari matkalla Ruotsista Suomeen huhtikuussa 1994. (Lehtikuva)
Julkaistu 10.12.2008 08:49(Päivitetty 10.12.2008 09:46)

Presidentti Martti Ahtisaari, 71, on tehnyt kymmeniä vuosia pitkän kansainvälisen uran, jonka vaiheet ovat olleet niin traagisia, hauskoja kuin skandalöösejäkin.

Se kuuluisa laastari

Perinteisesti presidentti tekee aina ensimmäisen valtiovierailunsa Ruotsiin. Keväällä 1994 Maralle sattui ja tapahtui juuri tällä reissulla. Ensin presidentin otsaan ilmestyneen laastarin kerrottiin johtuvan teräksisen piikkikamman aiheuttamasta haavasta, myöhemmin kanslia kertoi haavan johtuneen siitä, että presidentti liukastui kuninkaanlinnassa liukkailla lakerikengillä.

"Laskitteko lentokoneessa allenne?"

Ruotsin reissun jälkeen Ahtisaari tuli selittelemään matkaa MTV3:n Hyvät, pahat ja rumat -ohjelmaan, jossa mieheltä muun muassa udeltiin kuuluisa Laskitteko lentokoneessa allenne? -kysymys.

Huhujen mukaan mies oli ollut lentokoneessa Ruotsin matkalla niin humalassa, että tällainen sattumus olisi käynyt, mutta presidentti kiisti sen suorassa lähetyksessä.

Martti Ahtisaari Hyvät, Pahat ja Rumat tvohjelman suorassa lähetyksessä (Lehtikuva)Martti Ahtisaari Hyvät, Pahat ja Rumat tvohjelman suorassa lähetyksessä (Lehtikuva)

Rauhanneuvottelija

Rauhanneuvottelijan rooli ei ole aina helppoa kauraa. Ainakaan Kosovon neuvottelut, joita muun muassa Venäjä vastusti, eivät aina menneet ihan putkeen, ja se näkyy presidentin naamasta.

Martti Ahtisaari Kosovon rauhanneuvotteluissa (EPA)Martti Ahtisaari Kosovon rauhanneuvotteluissa (EPA)

Mara-walk

Ahtisaaren terveydentilaa seurattiin tarkasti koko hänen presidenttikautensa ajan. Presidentin lääkäri Janne Reitala kertoi lausunnoissaaan usein, että ylipainon ja tuki- ja liikuntaelimistön kulumamuutoksien lisäksi muutoin presidentin terveydentila oli hyvä.

Ahtisaaren keinuvaa kävelytyyliä, joka johtui juuri kulumista polvissa ja lonkissa, pilkattiin yleisesti myös muun muassa Ylen Iltalypsy-ohjelmassa.

Kuvassa miestä tukee Kiinan-vierailulla presidentti Jiang Zamin.

Martti Ahtisaari Kiinassa (Lehtikuva)Martti Ahtisaari Kiinassa (Lehtikuva)

Reissu-Mara

Mika Häkkinen, Linda Lampenius ja Heli Pirhonen Martti Ahtisaren kanssa (Lehtikuva)Mika Häkkinen, Linda Lampenius ja Heli Pirhonen Martti Ahtisaren kanssa (Lehtikuva)

Ahtisaari oli kansanomainen presidentti, joka viihtyi kuvissa myös valtakunnan julkkisten kanssa ympäri maailmaa.

Kuningatar Elisabet ja Martti Ahtisaari (Lehtikuva)Kuningatar Elisabet ja Martti Ahtisaari Lontoossa 1995 (Lehtikuva)

Presidentti Mauno Koivistoon verrattuna Ahtisaari matkusti paljon valtiovierailuilla. Hän otti usein matkaansa myös liikemiesvaltuuskunnan, joka herätti niin närää kuin arvostustakin.

Martti Ahtisaari (Lehtikuva)Martti Ahtisaari Irlannissa (Lehtikuva)

Mies myös piti vaalilupauksensa ja reissasi tiiviisti ympäri Suomessa erilaisilla maakuntamatkoilla. Hän vieraili joka kuukausi jossain päin Suomea.

Alla olevissa kuvissa mies revittelee Luostolla vuonna 1999.

Martti Ahtisaari vuonna 1999 maakuntavierailulla Lapissa (Lehtikuva)Martti Ahtisaari vuonna 1999 maakuntavierailulla Lapissa (Lehtikuva)

Golfkärry nauratti

Ahtisaaren niin golfkentällä kuin Naantalin Kultarannassa käyttämä golfkärry herätti huomattavan paljon huvittuneisuutta ihmisissä. Mies on taidokas golfari ja osallistui muutaman kerran jopa golfin hyväntekeväisyystapahtumiin.

Alla olevassa kuvassa golfkärryn vierellä juoksee Lastenklinikan Kummien tapahtumassa Teemu Selänne.

Martti Ahtisaari (Lehtikuva)Martti Ahtisaari (Lehtikuva)

Hyvä huumorintaju

Martti Ahtisaari (Lehtikuva)Martti Ahtisaari (Lehtikuva)

Ahtisaaren vaalikampanjassakin nähtiin jo miehestä tehtyjä karikatyyrejä, joissa miehen ulkoinen olemus oli kutistettu hiustupsuun ja pyöreään naamaan.

Martti Ahtisaari (Lehtikuva)Martti Ahtisaari (Lehtikuva)

Alla olevassa kuvassa on koululaisten Ahtisaaresta tekemä marsipaani-Mara.

Marsipaani-näköisteos Martti Ahtisaaresta (Lehtikuva)Marsipaani-näköisteos Martti Ahtisaaresta (Lehtikuva)

Kansakoulounopettajasta YK:n alipääsihteeriksi

Kansakoulunopettajasta suurlähettilääksi noussut Ahtisaari ehti olla suurlähettiläänä muun muassa Tansaniassa, Sambiassa, Somaliassa ja Mosambikissa.

Ahtisaari syntyi itse Viipurissa ja ehti asua pitkään Suomessa niin Oulussa kuin Kuopiossakin.

Vuodesta 1977 eteenpäin hän toimi muun muassa YK:n edustajana Namibiassa – jonka kunniakansalaisuuden hän sai vuonna 1992 – sekä ulkoministeriön tehtävissä. Ahtisaaren ansiota on Namibian rauhallinen irtaantuminen ja itsenäistyminen Etelä-Afrikasta.

Eeva, Oiva, Marko ja Martti Ahtisaari Tansaniassa 1973 (Lehtikuva)Eeva, Oiva, Marko ja Martti Ahtisaari Tansaniassa 1973 (Lehtikuva)

Martin isä Oiva oli armeijan palveluksessa. Ahtisaaren isänisänisänisä A dolf Olaus Jacobsen ja isänisänisä Julius Marenius Adolfsen muuttivat 1872 Suomeen Østfoldin Tistedalenista Norjasta.

Ahtisaari oli ensimmäinen presidentti, joka valittiin suoralla kansanvaalilla. Nykyään europarlamentaarikkona toimivaa Lasse Lehtistä pidettiin "presidentintekijänä", joka bongasi Ahtisaaren mukaan vuoden 1994 vaalitaistoon YK:n hallinto -ja talousasioiden alipääsihteerin tehtävistä.

Perhe asui tuolloin New Yorkissa.

Martti Ahtisaari vuonna 1990 New Yorkissa (Lehtikuva)Martti Ahtisaari vuonna 1990 New Yorkissa (Lehtikuva)

Presidenttiuran jälkeen

Ahtisaarta on arvosteltu presidenttikauden jälkeen siitä, että hän on istunut UPM-Kymmenen ja Elcoteqin hallituksissa. Hän on myös ollut mukana suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa ja kannattanut tiukasti Nato-jäsenyyttä.

Hän perusti heti presidenttikautensa CMI-yhdistyksen, jonka tarkoituksena on sovitella erilaisia kansainvälisiä kriisejä.

Kuvassa presidentti testaa valtioneuvos Harri Holkerin kanssa tarkkuussimulaattoria turvallisuuspoliittisen seminaarin päätteeksi Porin Prikaatissa Säkylässä vuonna 2002.

Eeva oli vaatimaton maan äiti

Lukuisilla matkoilla oli mukana toki aina puoliso Eeva Ahtisaari, jonka matkat kuluivat rouvien ohjelmien parissa, mutta laittoipa vaatimaton Eevakin itsensä aina välillä varsinkin maakuntamatkoilla mukaan menoon, kuten kansantanhukuvasta selviää.

Eeva Ahtisaari (Lehtikuva)Eeva Ahtisaari (Lehtikuva)

Lue myös: Näin Maran Nobelia juhlitaan

(MTV3)