Murtomiehet yllätettiin: Toinen hyppäsi ikkunasta ja loukkaantui, toinen pakeni maastoon

kuvituskuva poliisi (1)
Lehtikuva
Julkaistu 12.11.2016 08:30

MTV UUTISET

Kaksi nuorta oululaismiestä on jäänyt kiinni murtopaikalta Oulun Madekoskella, tiedottaa poliisi.

Miehet olivat murtautuneet Konttisentiellä sijaitsevan Madekosken ala-asteen tiloihin. Vartijan tultua paikalle miehet olivat paenneet.

Toinen hyppäsi toisen kerroksen noin viisi metriä korkeasta ikkunasta ja loukkasi jalkansa. Hänet vietiin sairaalaan saamaan hoitoa vammaansa.

Toinen murtomiehistä jäi poliisin etsintöjen jälkeen kiinni lähimaastosta. Saalista miehet eivät olleet ehtineet ottaa mukaansa.

Murtautumisesta aiheutui kiinteistölle vähäisiä vahinkoja.

Poliisi tutkii asiaa varkauden yrityksenä.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos