Murtovarkaat ovat aktivoituneet lomakauden myötä – rikosylikonstaapeli ohjeistaa asuntomurtojen ennaltaehkäisyyn

Viiveellä tehdyt rikosilmoitukset vaikeuttavat rikostutkintaa. 

Poliisi tiedottaa asuntomurtojen lisääntyneen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella lomakauden alkamisen jälkeen. 

Rikosilmoitukset murroista tehdään usein viiveellä murrosta, mikä hankaloittaa tutkintaa. 

Tekotapa on rikosylikonstaapeli Janne Levälammen mukaan ollut monissa tapauksissa samankaltainen. 

– Teot ovat kohdistuneet pääsääntöisesti asuntoihin, joissa ei ole ollut murtohälyttimiä. Sisälle on menty ikkunan kautta ja varkaiden matkaan on lähtenyt käteistä rahaa ja koruja, hän kertoo. 

Asuntomurtoja voi ennaltaehkäistä

Asuntomurroilta voi ja kannattaa suojautua. Suojautumiskeinoina asunto ja sen pihapiiri kannattaa jättää asutun näköiseksi lomareissun ajaksi. 

– Hälytyslaitteet ovat hyvä lisäsuoja kodin turvaamiseksi, mutta on myös tärkeää huolehtia, että kaikissa ulko-ovissa on kunnollinen lukko. Vakuutusyhtiö hyväksymä varmuuslukko on myös hyvä hankinta, Levälampi sanoo.

Hän lisää, että naapureita, ystäviä ja sukulaisia kannattaa pyytää valvomaan asuntoa, sillä  näin asuntomurtojen tapahtuma-ajat saadaan pidettyä mahdollisimman lyhyenä. 

Mitä nopeammin poliisi pääsee tutkimaan tapahtunutta rikosta, sitä parempi on epäiltyjen kiinnijäämisriski.

Levälampi muistuttaa, että asuntomurrosta kannattaa aina ilmoittaa hätäkeskukseen. 

– Asuntoon ei pidä mennä sisälle, jotta mahdollisia rikospaikkajälkiä ei vaurioiteta tai tuhota.

 

Lue myös:

    Uusimmat