Museoiden valtionavun leikkaus uhkaa aukioloaikoja ja näyttelytarjontaa.
Henkilöstön vähentämistä yritetään välttää, koska suojelua ja konservointia hoidetaan jo nyt minimillä.
Samaan aikaan museokäyntien määrät ovat kasvussa. Viime vuonna tilastoitiin lähes yhdeksän miljoonaa museokäyntiä. Säästöt onkin otettu vastaan hämmentyneinä, koska valtion tuore museopoliittinen ohjelma kehottaa kutsumaan yleisöä kulttuuriperinnön äärelle.
Valtion juustohöylä leikkaa myös museoiden tuesta kuutisen prosenttia. Kolme miljoonaa euroa kuulostaa pieneltä summalta, mutta Museoliiton toimitusjohtaja Petra Havu toteaa, että museoiden rahoitusta pitäisi leikkaamisen sijasta pyrkiä lisäämään.
– Museoita on arvostettu tosi paljon ja sikäli tämä onkin nyt aikamoinen isku, että ollaan valmiita leikkaamaan sellaisesta kulttuuripalvelusta, joka on ollut ihmisille tärkeä. Kyllähän tämä on ristiriidassa sen tavoitteen kanssa, että yleisölle tarjotaan ajankohtaisia ja kiinnostavia sisältöjä.
Lue myös: Kulttuurialan leikkaukset iskevät teattereihin – Helsingin kaupunginteatterin johtaja: " Vaikutukset tulevat olemaan pelottavan suuret"
Rahaa pitäisi hankkia entistä enemmän omalla myynnillä tai mesenaateilla. Raaseporissa säätiö lahjoitti kaupungille nykytaiteen museon. Syksyn näyttelyä rakennetaan. Kaupungin vanha museo hoitaa historiaamme, johtaja taas pähkäilee tulevaisuutta leikkausten varjossa:
– Pitää sitten miettiä, minkälaisia näyttelyitä tehdään ja kuinka paljon tehdään. Ylimääräistä ei ole, kommentoi museonjohtaja Lassi Patokorpi Länsi-Uudenmaan museosta.