Eksoottisena erikoisuutena näytteillä pidetty maorisotilaan muumioitunut pää palautetaan yli sadan vuoden jälkeen Ranskasta takaisin Uuteen-Seelantiin.
Rouenin luonnontieteellinen museo luovuttaa tatuoidun pään viisi vuotta kestäneen eettisen väittelyn ja juridisen kinan jälkeen.
Maorit ovat Uuden-Seelannin alkuperäiskansa, jonka soturit tatuoivat kasvonsa osoittaakseen arvonsa. Heimosodissa tatuoituja päitä otettiin sotasaaliiksi.
Taidokkaat tatuoinnit ihastuttivat länsimaisia tutkimusmatkailijoita, jotka alkoivat keräillä päitä 1700-luvun lopulta lähtien. Maorisotilaiden päitä on ollut lukuisissa museoissa eri puolilla Eurooppaa.
- Sotilaan pää on ollut museossamme esillä vuoteen 1996 asti. Sitä on pidetty näytteillä 1800-luvulle tyypilliseen tapaan villi-ihmisenä toiselta puolelta maailmaa, muinaismuistona esihistorialliselta ajalta. Emme tiedä miten se on joutunut Ranskaan, mutta museoomme se on lahjoitettu vuonna 1875, kertoo Rouenin luonnontieteellisen museon johtaja Sebastien Michin.
Rouenin museo halusi palauttaa pään Uuteen-Seelantiin jo vuonna 2007, mutta Ranskan hallitus kielsi aikeet. Maan kulttuuriministeri pelkäsi tuolloin, että maorisotilaasta tulisi ennakkotapaus, jonka perusteella vaadittaisiin esimerkiksi egyptiläisten muumioiden ja kristittyjen marttyyrien pyhäinjäännösten palauttamista ranskalaisista museoista.
Vuosia kestäneen kädenväännön jälkeen Ranskan senaatti myönsi maorien muumioille poikkeusluvan viime vuonna. Rouenin maorin lisäksi ranskalaisissa museoissa on 15 muuta maorien päätä. Ne palautetaan kotimaahansa ensi vuoden alussa.
(MTV3 - AP - AFP)