Myös keskusta kärähti nolosta mokasta – vaalimateriaalia tehty Virossa

Keskusta vaalit rintanappia vaalimateriaali
2 000 keskustan rintanapeista on tehty Virossa.Lehtikuva
Julkaistu 13.04.2015 09:33

MTV UUTISET

Osa keskustan rintanapeista on teetetty Virossa. Keskusta myöntää tehneensä saman virheen kuin SDP, eli olleensa huolimaton vaalimateriaalia tilatessaan. 

Rintanappien ensimmäinen erä tehtiin Espoossa, kertoo keskustan viestintävastaava Hanna-Maija Kause

– Sitten oli välissä tämä 2 000 rintanapin erä, jonka suomalainen firma teetti Virossa.

Napit ehdittiin tehdä, ennen kuin virhe huomattiin, Kause pahoittelee.

- Se yksi erä lipsahti, kun en muistanut ajoissa kysyä suomalaisfirmalta, että missä teetätte nämä.

Virossa tehty erä rintanappeja päätettiin kuitenkin ottaa, kun ne kerran oli tilattu, Kause jatkaa.

– Kun asia selvisi, vaihdoimme toimittajaa, Kause kertoo.

Loput rintanapeista teetettiin Kausen mukaan jälleen Suomessa, Tampereella.

Kaiken kaikkiaan keskusta on teettänyt rintanappeja noin 15 000.

Tuoreimmat aiheesta

Vaalit 2015