Vuorikiipeilijä Lotta Hintsan kumppani näyttelijä Sebastian Rejman suhtautui Iholla-sarjaan avoimin mielin.
Vuorikiipeilijä, kestävyysurheilija Lotta Hintsa on yksi 22. tammikuuta alkavan Iholla-sarjan päähenkilöistä.
– Tuntui luonnolliselta jatkumolta, kun olin pitänyt äänipäiväkirjaa kirjojani varten. Olen tuottanut Laura Affmanin kanssa kaksi kirjaa. Lisäksi olen kuvannut vuorireissuiltani aina silloin tällöin materiaalia, Hintsa kertoi MTV Uutisille sarjan mediatilaisuudessa 4. joulukuuta.
Sarjassa neljä päähenkilöä kuvaa niin arkea kuin juhlaa. Muut päähenkilöt ovat purjehtija, yrittäjä Joel Harkimo, tanssija, yrittäjä Chachi Hildén ja tanssitaiteilija, Kansallisbaletin 1. solistitanssija ja koreografi Atte Kilpinen.
Yhdessä tilanteessa Hintsa pidättäytyi kuvaamasta.
– Silloin, kun oli paniikkikohtaus päällä, niin myönnettäköön, etten silloin kaivanut kameraa esiin. Mutta heti sen jälkeen. Niin luonnollinen osa kamerasta tuli, ja sain siitä terapiaakin, kun purin ajatukseni kameralle.
Jaksojen katsominen oli hänelle rankkaa, koska niissä näkyy tiivistetysti intensiivisimmät hetket.
– Mutta, kun läheisten ihmisten kanssa käy ne läpi, niin hyvin pääsee eteenpäin.
Myös Hintsan poikaystävä näyttelijä Sebastian Rejman näkyy sarjassa.
– Hän suhtautui avoimin mielin. Itselleni oli alusta asti selvää, ettei tästä ole tulossa mikään parisuhdepaljastusohjelma. Halusin näyttää uudella tasolla sitä, kun omassa elämässä on todella paljon muutakin: kiipeily, treenit ja reissut, jotka liittyvät niihin. Mutta ei ollut myöskään mitään tarvetta piilotella Sebua – hän pyörii siellä taustalla välillä, jos pyörii, Hintsa kertoi.