Helsingin hovioikeus on tuominnut helsinkiläisen perushoitaja Aino Kerttu Annikki Nykopp-Kosken elinkautiseen vankeusrangaistukseen viidestä murhasta ja viidestä murhan yrityksestä.
Helsingin käräjäoikeuden toissa vuonna langettama elinkautinen murhatuomio ei siis muuttunut.
Oikeuden mukaan noin 60-vuotias nainen myrkytti iäkkäitä vanhuksia lähinnä rauhoittavilla lääkkeillä kotihoidossa ja laitoksissa vuosina 2004-2009. Nainen kiisti rikokset sekä käräjä- että hovioikeudessa.
– Hän on joka solullaan katsonut tekevänsä hyvää ja arvokasta hoitotyötä, kertoi Nykopp-Kosken asianajaja Heikki Lampela.
Oikeus: Surmasi kylmän harkitusti
Hovioikeus katsoi, että murhat ja niiden yritykset tapahtuivat vakaasta harkinnasta. Oikeuden mukaan nainen toi mukanaan ennalta hankkimiaan, hoitoon kuulumattomia lääkeaineita ja antoi niitä salaa heikossa kunnossa oleville potilaille.
Oikeus katsoi, että Nykopp-Koski oli surmannut kylmän harkitusti suunnitelmansa mukaisesti myrkyttämällä. Hän käytti hyväkseen hoitosuhteessa muodostunutta luottamusta.
Nainen tilasi toisinaan ambulanssin, mutta hovioikeuden mukaan se oli osa suunnitelmallista teonkaavaa.
Naiselle tehdyn mielentilatutkimuksen mukaan Nykopp-Koski oli teot tehdessään syyntakeinen, vaikka tekojen taustalla oli ainakin persoonallisuushäiriö.
Nainen sai tuomion myös muun muassa kolmesta törkeästä pahoinpitelystä sekä varkauksista. Varkaudet kohdistuivat myrkytyksen kohteena olleisiin vanhuksiin, joilta Nykopp-Koski vei rahaa, koruja ja lääkeaineita.
Nykopp-Kosken hallusta takavarikoitiin yli 1800 huumaavaa lääkeainetta.
Hänet on urallaan aiemmin tuomittu muun muassa lääkevarkaudesta, tuhotyöstä ja huumausainerikoksesta.
(MTV3)
Sumo video id