Myrskytuulet jatkuvat Itämerellä keskiviikkona

Aaltoja Uunisaaren rannassa Helsingissä 10. joulukuuta 2014.
Keskiviikkona tuulen nopeus voi olla kovimmillaan 21 metriä sekunnissa. Lehtikuva
Julkaistu 27.12.2016 23:32

MTV UUTISET - STT

Ilmatieteen laitoksen mukaan myrskytuulet jatkuvat Pohjois-Itämerellä ja Ahvenanmerellä myös keskiviikkona. Tuulen nopeus voi olla kovimmillaan 21 metriä sekunnissa.

Myrskytuulta oli ennakoitavissa myös tiistain ja keskiviikon väliselle yölle, ja merkitsevän aallonkorkeuden ennakoitiin ylittävän neljä metriä.  

Laivayhtiö Viking Line joutui tiistaina perumaan kaksi lähtöä myrskytuulen vuoksi. Peruutukset koskivat klo 12:n lähtöä Ruotsin Kapellskärin satamasta Ahvenanmaalle sekä iltapäivän klo 16:n miniristeilyä. Silja Linen ja Tallinkin vuorojen oli määrä liikennöidä normaalisti.  

Kovimmillaan tuulen nopeus oli tiistaina 23 metriä sekunnissa Pohjois-Itämeren länsiosassa ja Ahvenanmerellä. Myös Pohjois-Itämeren itäosassa, Saaristomerellä ja Selkämerellä varoitettiin myrskytuulesta.


Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa