Myrskytuulet jättivät kymmenettuhannet ilman sähköjä

Julkaistu 03.06.2015 16:24(Päivitetty 03.06.2015 20:43)

MTV UUTISET - STT

Myrskypuuskat ovat katkoneet sähköjä kymmeniltätuhansilta ympäri Suomea.  

Valtaosa sähkökatkoista tapahtui Itä-Suomessa. Pahimmillaan esimerkiksi 22 000 Pohjois-Karjalan sähkön asiakasta oli ilman sähköä.

Vikojen korjauksen on määrä jatkua koko ensi yön ajan.

Ilmatieteen laitoksen mukaan koko maan voimakkain tuulenpuuska mitattiin Rantasalmella, jossa tuuli puhalsi 28 metriä sekunnissa.  

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen mukaan Orvokki-myrsky aiheutti kymmeniä tehtäviä, mutta henkilövahinkoja ei sattunut.  Vahinkoja aiheutui kuitenkin autoille ja kiinteistöille.  

Huomenna tuuli laantuu jonkin verran, mutta on vielä kohtalaista tai navakkaa.  

Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta kerrottiin päivällä MTV Uutisille, että kaatuneita puita on käyty raivaamassa sähkölinjoilta ja liikenneväylien päältä. 

Päivystävän palomestarin mukaan tuuli myös mm. repi katon irti talosta. 

MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela kertoo, että iltaan mennessä tuulet kuitenkin tyyntyvät.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa