Mystinen jäälohkare tallentui videolle – iskeytyi taivaalta melkein lasten niskaan: "Olen todella peloissani"

Jäälohkare
Julkaistu 10.10.2018 14:59

Meeri Männikkö

meeri.mannikko@mtv.fi

Suuri jäälohkare tippui taivaalta Yhdysvalloissa. Lapset pelaavat kyseisellä kadulla usein koripalloa.

Kalifornialaisnainen järkyttyi, kun suuri jäälohkare tippui yhtäkkiä taivaalta hänen kotikadulleen. Jääpala iskeytyi maahan ja jätti katuun noin yhdeksän metriä pitkän halkeaman, uutisoi CNN.

Video: Jäälohkareen jäänteistä voi vain arvailla sen alkuperäistä kokoa.

– Olen todella peloissani. Jäätä tippui taivaalta, emmekä tiedä, mitä tapahtui, kertoo Angelica Coria.

Vielä 25 minuuttia tapahtuneen jälkeen paikalla oli havaittavissa loskaa ja noin nyrkin kokoisia palasia pirstoutuneesta lohkareesta. Naapuruston lapset pelaavat kadulla koripalloa lähes joka ilta. Tapauksen aikaan lapset olivat kuitenkin sisätiloissa.

Viime vuonna jäälohkare iskeytyi katon läpi

Eläköityneen lentokapteeni Ross Aimerin mukaan lentokoneen alle voi kertyä vettä, joka jäätyy yläilmoissa nopeasti. Koneen laskeutuminen voi irrottaa lohkareen. Alueen yli lentää jatkuvasti Los Angelesin kansainväliselle lentoasemalle laskeutuvia koneita.

Ei ole ennenkuulumatonta, että lentokoneista tippuu jäätä kyseisellä alueella. Viime vuonna jäälohkare iskeytyi katon läpi lähellä Chinon kaupunkia.

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat