Myyrä-ohjelman voittaja selvisi jännittävässä finaalissa.
Myyrä-ohjelman finaalissa saatiin vihdoin selvyys siihen, että kuka kilpailijoista on yhdeksän jakson ajan tehnyt kaikkensa sabotoidakseen kisaa. Lisäksi finaalissa selvisi, kuka arvasi parhaiten myyrän henkilöllisyyden ja pokkasi tuntuvan rahapalkinnon.
Olli vei koko kilpailun voiton
Voittajaksi Myyrä-ohjelmassa ylsi Olli, joka osoittautui kunnianhimoiseksi pelaajaksi. Olli kertoo MTV Uutisten haastattelussa olevansa enemmän kuin tyytyväinen suoritukseensa.
– Ihan huikea fiilis! Maaliin asti päästiin. Tuotahan tuonne lähdettiin tavoittelemaan, Olli toteaa.
LUE MYÖS: Kuka heistä on myyrä? Näin finalistit ovat mokailleet pelissä
Olli myöntää, että tietyistä eliminaatioista hän selvisi vain juuri ja juuri, rimaa hipoen. Tästä huolimatta tärkein eli viimeinen eliminaatio meni hänen kohdallaan nappiin
– Aika lottoa se oli paikoin. Rimaa hipoen ollaan menty välillä jatkoon, Olli kertoo.
Finaalissa Ollin kanssa oli myyräksi paljastuneen Tuijan lisäksi Pietari. Sekä Ollilla että Pietarilla oli vahva käsitys siitä, että kuka heidän joukostaan on myyrä.
– Ei se nyt suoranaisena yllätyksenä tullut. Hyvät saumat siinä oli, kun kumpikin tiesi loppupeleissä, että kuka se myyrä on, Olli kertaa finaalin tapahtumia.