Myyrä-sarjassa nähtiin toinen pudotus.
Myyrä palasi ruutuun kolmannen tuotantokauden jaksoin. Tällä kaudella 10 julkisuudesta tunnettua persoonaa Pete Lattu, Pia Penttala, Miska Haakana, Olli Herman, ilona Ylikorpi, Veeti Kallio, Uniikki, Ilona Chevakova, Markus Pöyhönen ja Sabina Särkkä suuntasivat Portugaliin elämänsä seikkailuun.
Myyrässä kilpailijat ratkovat nokkeluutta, näppäryyttä ja rohkeutta vaativia tehtäviä. Yksi kilpailijoista on kaksoisagentti eli Myyrä, jonka tehtävänä on sabotoida tehtäviä ja pitää rahapotti mahdollisimman pienenä – jäämättä kiinni kilpakumppaneilleen. Kanssakilpailijat yrittävät parhaansa mukaan päätellä, kuka heistä voisi olla tuo kapuloita rattaisiin pistävä alisuoriutuja – eli Myyrä!
Kanssakilpailijoiden tehtävänä on yrittää pitkin matkaa päätellä tai arvata, kuka myyrä on. Myyrän henkilöllisyyttä kysytään testeissä, joita kilpailijat tekevät pitkin kautta. Se, joka on kauimpana totuudesta veikkauksissaan, putoaa pois.
Toisessa jaksossa kauimmaksi Myyrän henkilöllisyydestä arvasi itsekin epäilyksiä herättänyt Ilona Ylikorpi. Hän jätti käyttämättä Jokerinsa, joka olisi muuttanut yhden väärän vastauksen oikeaksi.
– En käyttänyt Jokeria, koska ajattelin, ettei sillä ole mitään väliä, hän mietti pudotuksen jälkeen.
Moni muu kilpakumppani yllättyi Ylikorven putoamisesta.
– Hän oli mulla myyrä-epäiltynä kolmen kärjessä. Taas meni pakka uusiksi. Lattu paljastaa.
Miten muut reagoivat pudotukseen? Kenen Ylikorpi uskoo voittavan kisan? Katso ylhäällä olevalta videolta!
Toisessa jaksossa kilpailijoiden epäilykset heräsivät Ylikorven käytöksestä. Katso videoilta, miten:
1:02