Onko moottoripyöräkerho yhtä kuin rikollisjärjestö? Ei ole. Suomessa on paljon kerhoja, joissa kokoonnutaan yhteen rakkaudesta moottoripyöriin. MTV Uutiset tutustui Gospel Riders -moottoripyöräkerhoon, jossa motoristeja yhdistää moottoripyöräily ja kristillinen usko.
Bembölen kahvituvalla Espoossa auringon kuivaama hiekka pöllyää, kun nahkaliiveihin pukeutuneet moottoripyöräilijät jarruttavat kaksipyöräisensä vieri viereen. Kahvilan viereiselle parkkipaikalle on kerääntynyt lähemmäs kaksikymmentä nahkaliiveihin pukeutunutta ajajaa niin kuin joka tiistai ajokaudella on tapana.
Lähes kaikilla on yllään iskulausein ja logoin kirjaillut nahkaliivit. Erään motoristin sormessa kiiltelevä pääkallosormus saa alitajunnan jylläämään. Kuvitteelliset kytkökset alamaailmaan särkyvät nopeasti, kun ympyrän muotoon kerääntyneet motoristit laittavat kädet ristiin.
Kahvituvalla joka tiistai tapaavat motoristit kuuluvat Gospel Riders -moottoripyöräkerhoon. Se on lähes tuhatpäinen yhteisö, joka jakaa rakkauden sekä kaksipyöräisiin että kristinuskoon.
Mutkat tuntuvat makealta
Lea Aspiala, 62, lausuu rukouksen. Se ei ole pitkä, mutta siinä on kaikki olennainen. Tärkeintä on toivoa turvallista ajoreissua.
Aspiala on entinen seurakunnan työntekijä ja nykyinen taksiyrittäjä. Kun hän neljän lapsensa kannustamana osti ensimmäisen moottoripyöränsä 56-vuotiaana, oli selvää, että hänet nähtäisiin jatkossa juuri Gospel Ridersin liiveissä.
– Ajaminen on oman vapauden ilmentymää. Se on sitä, että on vapaa lähtemään. Kun pääsee liikenteeseen, niin muut ajatukset jäävät pois, Aspiala kuvailee.
Hän on tänään vastuussa yhteisen reitin suunnittelusta. Se tarkoittaa sitä, että hän on ajanut reitin etukäteen ja varoittanut taukopaikkaa janoisista motoristeista.
Aspialan Kawasaki lähtee Bembölen tuvalta ensimmäisenä.
Lue myös: 30 motoristia suuntasi lapsen limukojua kohti – taustalla vuoden takainen tapahtuma: ”Minulla ei ollut hajuakaan, että heitä olisi niin monta”
Pian Espoo vaihtuu Järvenpääksi ja Järvenpää Sipooksi. Letka pysyy kasassa mutkaisellakin tiellä. Pellolta kurkkivat peurat eivät kavahda motoristien päristelyä.
Yksi Gospel Ridersin nuorimpiin jäseniin kuuluva, 19-vuotias Markus Åvist nauttii matkasta letkan toisessa ryhmässä. Trukkikuskina työskentelevä Åvist liittyi kerhoon kolme vuotta sitten. Heti kun sai kevarikortin.
Hänen mielestään ajamisessa parasta ovat mutkat. Niissä pyörä taipuu ja saa tehdä töitä.
– Kun lähetään mopon selkään, niin kyllä se tienpinta maistuu makialta. Munkkikahvin äärellä voi iästä huolimatta lätistä kaikkea maan ja taivaan välillä.
Nahkaliivit kiinnostavat ja pelottavat
Puolentoista tunnin päästä letka saapuu jo Sipoon ja Porvoon rajalla sijaitsevaan rantakahvilaan. Monen katseet kiinnittyvät nauravaiseen liiviporukkaan.
– Kyllä joskus on sellaistakin kuullut, kun meillä on nämä nahkaliivit päällä, että oltaisiin jotakin ruuvit löysällä olevaa pyssyjengiä. Mutta kyllä tuo risti selässä rauhoittaa, Åvist kertoo.
Lue myös: Entiset Cannonball MC:n jäsenet kertovat elämästä liivijengissä
Moottoripyöräilyn ja kristillisen uskon liittävä Gospel Riders perustettiin neljäkymmentä vuotta sitten. Kerho oli aluksi nimeltään Kristityt motoristit, mutta nimi vaihdettiin kansainväliseksi laajentuneen toiminnan myötä. Gospel Ridersin nahkaisten liivien selkää koristaa tunnus, jonka keskellä on suuri risti.
Jäsenten nahkainen asu herättää kiinnostusta ja juttukavereita ei tarvitse etsiskellä. Aspiala uskoo, että moni uskaltaa lähestyä heitä juuri ristin vuoksi.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen..
Lea Aspiala aloitti pyöräilyn 56-vuotiaana. Jo ennen ajoharrastusta hän oli Gospel Ridersien kannattajajäsen. Kuva: Matti ikonen.
Moni tuntematon on tullut avaamaan Aspialalle sydäntään ja avautumaan niin arjen huolista kuin salaisista haaveista.
– Naiset ovat tulleet kertomaan, että eivät saa tukea kotoa tai muuten ei uskalla hypätä pyörän selkään. Kannustaisin naisia tekemään sen, mistä haaveilevat.
Aspiala tietää, mistä puhuu, sillä hän ei elämäntilanteensa vuoksi voinut ajaa vuosiin. Nyt hän ei vaihtaisi pyöräilyä mihinkään ja aikookin pyöräillä niin kauan kuin mahdollista.
– Tämä on se porukka, mihin mä kuulun. Ei yksi ihminen voi kuulua kovin moneen. Tämä on mun paikka.
Olenko tarpeeksi kristitty?
Yrittäjä ja sijoittaja Heikki Hartikainen, 54, on toista kertaa kerhon ajelulla. Hänkin nauttii Aspialan valitsemasta mutkaisesta reitistä.
Vaikka Hartikainen on uusi kerhossa, on hänellä kokemusta moottoripyörällä ajamisesta jo seitsemältä vuodelta. Insinöörisuvun vesalle kiinnostus tekniikkaan tuli jo äidinmaidosta.
Gospel Riderseihin hän liittyi, kun halusi ajaa yhdessä muiden kanssa. Vaikka kristilliset arvot ovat Hartikaiselle tärkeät, pohti hän ennen kerhoon liittymistä, onko hän tarpeeksi uskonnollinen.
– Kukaan ei ole tullut multa tenttaamaan sitä, että kelpaanko jäseneksi. Mutta kyllä se on selvää, että kristilliset arvot yhdistävät meitä, ja kaikkia yhdistää sellainen good citizen -asenne.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen...
Uutena jäsenenä Hartikaisella ei ole vielä kerhon liivejä, mutta näkisi hyvin itsensä ne päällä. Motoristiraamatun hän sai jo viime ajoreissulla.
Gospel Riders järjestää yhteisten ajojen lisäksi myös muita tapahtumia, joita yhdistää hengellisyys. Yksi tällainen on eri paikkakunnilla järjestettävät motoristikirkot.
Kun pyörät laitetaan talveksi talliin, tapahtumat jatkuvat edelleen. Kokoontumisten aiheet jakaantuvat karkeasti kolmeen ryhmään: hengelliset, turvallisuus sekä ajokauden muistelu ja uuden suunnittelu. Noin puolet illoista kuluu hengellisen Raamatun tutkinnan pohjalta.
Toisinaan tapaamisissa käsitellään myös yhdessä onnettomuuksia ja sitä, kuinka niitä olisi voinut välttää. Joskus käsittelyssä on myös tuttaville tapahtuneet onnettomuudet, kuten toissa kesänä, kun yksi jäsenistä menehtyi moottoripyöräonnettomuudessa. Myös Aspiala muistelee menehtynyttä ajokaveria.
– Onhan se aina surullista. Loppua kun ei voi koskaan tietää.
"Bikerit ovat yhtä suurta perhettä"
Kerhon entinen presidentti ja nykyinen Espoon aluevastaava Tapio Kyllönen ajaa ensimmäisen ryhmän viimeisenä. Viimeinen ajaja pitää huolta, että letka ei hajoa ja kaikki pääsevät turvassa perille.
Kyllönen nostaa vasemman käden tervehdyksen merkiksi aina, kun vastaan tulee toinen moottoripyöräilijä. Hän kuvaileekin motoristeja yhdeksi suureksi perheeksi; olkoot selässä mikä merkki tahansa.
Kun hän ajaa toisen moottoripyöräilijän viereen, ajaa hän ensin hieman hänen etupuolelle ja peruuttaa sitten rinnalle. Selkämerkkiä vilauttamalla toinen tietää, mihin porukkaan kuuluu. Kyllösen mukaan juttua riittää, vaikka yhteiset arvot eivät kohtaisikaan. Joskus tien päällä jaetaan ajovinkkejä, päivitellään säätä tai kehutaan toisen ”mopoa”.
– Tärkein tapa elää usko todeksi on rakastaa lähimmäistä, ihan kaikkia heistä. Ei miettiä toisen bikerin taustaa tai arvoja, vaan hyväksyä hänet ihmisenä ja rakastaa, Kyllönen summaa.