Näihin Kalle Rovanperän suorituksiin voimme kaikki samaistua – nyt on mestarilla vaikeaa
Maailmanmestari Kalle Rovanperä tekee ralliautolla asioita, joihin pystyy korkeintaan kourallinen ihmisiä. Golfkentällä hän on puolestaan kaikille lajiin tutustuneille hyvin samaistuttava hahmo.
Chilen MM-rallissa viikonloppuna kilpailevan Rovanperän golftaitoihin tutustuttiin Rallisirkus-ohjelmassa torstaina. Suomalaistähti otti hiljattain osaa Tallinnassa järjestettyyn näytöskisaan.
– Aika paska, Rovanperä toteaa bunkkerilyöntinsä perään.
– Tää puttaaminen on itselle paha.
– En tiedä miksi tämän bägin raudoilla minulla ei lähde edes ilmaan nuo pallot.
Tutun kuuloista puhetta aloittelevalta golfarilta.
Yllä olevassa insertissä on nähtävissä maistiaisia Rovanperän golftaidoista. Hän kertoo myös oman tasoituksensa golfissa sekä aktiviteeteistaan kuluvana vuonna, kun hän on ajanut vain osittaisen MM-sarjan.
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
09:13
MTV seuraa – Libanonin terveysministeriö sanoo evakuoivansa sairaaloita Beirutissa Israelin iskujen vuoksi
-
09:02
"Iskuryhmä" kertoo puuttuvansa kiusaajien ja hyväksikäyttäjien toimintaan – rikosoikeuden professori muistuttaa, että omankädenoikeudesta säädetään laissa
-
08:33
Kiusaavatko banaanikärpäset? Kokeile karkottamiseen nestemäistä niksiä
-
08:30
Onko tässä alkukauden ilmiömäisin torjunta? SM-liigavahti venyi häikäisevään paraatipelastukseen
-
08:10
Kalle Rovanperä ruoski rajusti itseään – "Olen tosi pettynyt"
-
08:05
Nikon ja Kalevin Meidän remppa -projektin aikana elämään saapui suuri suru: "Olin henkisesti ja fyysisesti aivan loppu"
-
08:01
Valtaosa suomalaisista kannattaa ydinvoiman lisärakentamista – osuus kuitenkin laskenut
-
07:52
Näihin Kalle Rovanperän suorituksiin voimme kaikki samaistua – nyt on mestarilla vaikeaa
-
07:43
Autolautta Estonian uppoamisesta tulee kuluneeksi 30 vuotta
-
07:29
Vihreiden puoluekokous alkaa Espoossa
-
07:29
Rasmuksen, 13, kuolema vei elämästä värit, mutta Liisa kielsi itseltään jossittelun: "Se ei olisi muuttanut tapahtunutta"
-
07:14
Venäjän toiminta erikoisen sotkun taustalla – suomalaisvaikuttaja varoittaa seurauksista
-
07:07
Yhdysvalloissa yli 40 ihmistä kuollut hurrikaani Helenen seurauksena
-
06:49
Tämä tapahtuma avasi Venäjä-toimittajan silmät: "Edes lääkäreitä ei kehotettu ottamaan vastalääkettä"
-
06:45
TPS-tähden ällistyttävä temppu sai asiantuntijan epäuskoiseen nauruun – "Aika sanattomaksi vetää"
-
06:29
Kaapon harrastuksesta soitetaan usein hätäkeskukseen – "Se on pakko tehdä sillalta tai kallionkielekkeeltä"
-
06:19
Junaliikenne keskeytynyt Turun ja Tampereen välillä
-
06:18
Chilen MM-rallissa hämmentävä hetki – eläinkevennys sotki pasmat
-
06:13
Helvetin enkelien kokelas kaahasi poliisia karkuun – vessasta löytyneen liivijengiläisen kävi lopulta köpelösti
-
02:00
Pk-yritykset: Nato-jäsenyys lisää eniten investointihaluja Suomeen
-
Lataa lisää