Apteekkari Onerva Pekkonen kertoo esimerkkejä vaivoista, joita voi hoitaa luonnosta löytyvillä rohdoksilla.
Vatsavaivat
Mahakipuja voi helpottaa kasvientsyymeillä ja mintulla, joskin Suomessa niiden käyttö on vielä lapsenkengissä. Maitohappobakteerivalmisteet lyhentävät ripulin kestoa ja ovat tärkeä suoliston tukihoito antibioottikuurin jälkeen.
Syövän tukihoitona käytetään kaikkialla muualla Euroopassa, paitsi meillä, misteliä. Se auttaa kestämään hoidon haittavaikutukset paremmin ja palauttaa ruokahalua ja hyvää oloa. Suomessa rekisteröityjä mistelivalmisteita saa lääkärin määräyksellä.
Masennus ja unettomuus
Yleisesti Suomessa kasvavasta mäkikuisma-kasvista tehtiin ennen valmisteita masennuksen hoitoon. Sitä käytettiin myös hermostoperäiseen rauhattomuuteen ja unen tulon helpottamiseen. Valmisteita myytiin aikoinaan kahdeksalla miljoonalla mummonmarkalla.
Kun mäkikuisma maksaentsyymien toimintoja tehostavana kasvina aiheutti yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, se vedettiin yleisestä käytöstä. Pelottavan leiman takia erittäin hyvä masennuslääke jäi siis pois, mutta apteekista sitä saa edelleen.
Mäkikuismaa on käytetty myös esimerkiksi täysikuusta aiheutuvaan unettomuuteen. Osa ihmisistä reagoi herkästi kuun kiertoon, koska se kytkeytyy nesteen kiertoon. Rohtovirmajuuresta eli valerianasta tehtävät valmisteet auttavat lievästä unettomuudesta ja rauhattomuudesta kärsiviä.
Sydänongelmat
Ilman reseptiä saatava orapihlaja lievittää sydänoireita. Se lisää sydänvaltimoiden veren virtausta ja parantaa sydänlihaksen supistusvoimaa, jolloin sydän jaksaa pumpata paremmin. Myös lyöntitiheys hidastuu ja verenpaine alenee. Orapihlaja auttaa sydänongelmien ensioireisiin, mutta sitä ei missään nimessä pidä käyttää yhdessä beetasalpaajien kanssa.
Virtsatieinfektio
Karpalon antioksidantit pitävät virtsatiet kunnossa. Kroonisista virtsatieinfektioista kärsivän henkilön kannattaa siis käyttää karpalovalmisteita tai juoda karpalomehua.
Virtsaamisongelmat
Sahapalmu auttaa miehiä, joilla virtsasuihku jää pieneksi ja virtsaamisaika venyy pitkäksi eturauhasen liikakasvun takia. Ensin tulisi kuitenkin tutkituttaa lääkärissä, ettei oireilu johdu alkavasta syövästä.
Turvotus
Hevoskastanja supistaa verisuonia ja poistaa turvotusta. Siitä tehtävät uutteet ja kapselit lisäävät verisuonten jäntevyyttä ja palauttavat lisääntyneen läpäisevyyden normaaliksi, mikä helpottaa laskimoverenkiertoa. Myös suonenvedoista kärsivät voivat löytää tästä avun.
Korkea verenpaine
Lohikalojen kalaöljy laskee korkeaa verenpainetta, ylläpitää valtimon seinämien elastisuutta, estää veren hyytymistä ja stabiloi sydämen lyöntitiheyttä. Kalaöljystä saatavat omega3-rasvahapot ovat tarpeen, koska suomalaiset eivät enää nykyään syö tarpeeksi kalaa.
Keskittymiskyky
Kalaöljyn omega3-rasvahapot tepsivät myös keskittymisvaikeuksiin. Esimerkiksi lasten lievä ADHD on saatu sillä hallintaan. Kalaöljy on erittäin tärkeää aivojen kehittymiselle. Sitä ei tarvitse syödä purkista, jos rasvaista kalaruokaa nauttii muuten vähintään kolme kertaa viikossa.
Myös neidonhiuspuu auttaa aivojen "vajaatoimintaan", keskittymisvaikeuksiin ja huonoon muistiin.
Verenkierto-ongelmat, kylmät jalat
Neidonhiuspuu eli gingo biloba lisää veren virtausta kudoksissa. Siitä on apua raajojen huonoon ääreisverenkiertoon.
Flunssa
Immuunivastetta puolustetaan flunssan varalta D-vitamiinilla, jota Suomessa auringon valo riitä syntetisoimaan riittävästi. D-vitamiinia saa purkista kapseleina tai puristeina. Immuunipuolustusta tukee myös moni kasvi, joista kuuluisin on auringonhattu ja siitä tehtävät uutteet. Uutteita käyttämällä kurkkukipu lievittyy, immuunivaste tehostuu ja itse immuunipuolustus pääsee toimimaan hyvin. Auringonhattu lyhentää flunssan kestoa ja lievittää oireita.
Nivelvaivat
Lieviin nivelvaivoihin voi aluksi käyttää esimerkiksi inkivääriä. Inkivääristä on olemassa kaupallisia valmisteita, mutta inkivääriteetä voi tehdä myös itse. Tutkimusten mukaan inkivääri ehkäisee tulehdusaineiden syntyä elimistössä ja lievittää kipua. Se voi olla avuksi vanhemmille ihmisille, jotka eivät mielellään käytä tulehduskipulääkkeitä, koska ne saattavat aiheuttaa kivuliaita vatsahaavan oireita.
Inkivääriä ja vihersimpukkaa yhdistämällä myös henkilöt, joilla on naksuvat polvet tai vaikeuksia nousta kyykystä, voivat saada hyviä tuloksia.
Vaihdevuodet
Lievää vaihdevuosien oireilua lievittävät puna-apilasta sekä soijakasvista saatavat kasviestrogeenit. Ne vaikuttavat lievemmin kuin synteettiset hormonit, mutta ovat monille riittävän tehokkaita.
Pinnalliset haavat
Auringonhattu-uutteet sopivat myös pinnallisten haavojen hoitoon.
Studio55.fi/Piia Simola
Yrteissä voi olla haittavaikutuksia – varo näitä luonnon antimia!
Tiesitkö? Nämä antioksidantit löydät lähimetsästä
Apteekkari: Kaikki pahimmat myrkyt tulevat luonnosta
Luontaistuotteiden mainonta Suomessa liian lepsua – Kaikki pakkausmerkinnät muutettava
Syöpäsairas sai kuolemantuomion – parantui kolmessa viikossa juotuaan luonnonlääkettä
Syöpälääkärit: Luonnontuotteiden ihmeparantamisilla ei todistusvoimaa
Kemian maisteri: En saanut tutkia syövän parantanutta uutetta
Flunssan oireita? Lue miksi rommitoti ei auta
Kuvat: Colourbox.com ja Lehtikuva