Meteorologin kylmäävä ennuste: Näin ankarasti pakkanen kiristyy päivä päivältä

2:48img
Katso video! Näin ankarasti pakkanen kiristyy lähipäivinä!
Julkaistu 01.01.2024 19:49
Toimittajan kuva

Jari Peltola

jari.peltola@mtv.fi

Pakkanen kiristyy lähipäivinä.

Uudenvuodenpäivänä kaikista kylmintä on ollut Ylivieskassa ja Juuassa, jossa lämpömittarin lukemat putosivat peräti 35,7 pakkasasteeseen. 

Myös etelässä on nautittu aurinkoisesta pakkaspäivästä. MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela antaa kylmäävän arvion tulevien päivien säästä.

Jokelan mukaan pakkanen kiristyy lähipäivinä entisestään. Meteorologi varoittelee myös, että jo 5 metriä sekunnissa puhaltava viima saa pakkasen tuntumaan entistä purevammalta.

– Vielä voi kylmentyä jonkin verran lisää, eli maan keski- ja pohjoisosassa lämpötilat saattavat tipahtaa lähipäivinä paikoin jopa 40 pakkasasteen kylmemmälle puolelle, Jokela toteaa.

Hänen mukaansa kylmä sää jatkuu koko loppuviikon, vaikka jonkin verran vaihtelua tulee olemaan pilvisyydestä riippuen.

– Mikäli mereltä pääsee kosteutta virtaamaan maalle, niin silloin pakkaslukemat hieman hellittävät. Kyllä näitä 30 pakkasasteen lukemia alkaa esiintyä jo laajemminkin maan keskiosassa ja etelässäkin, Jokela kertoo.

Jokelan mukaan pohjoisen selkeillä alueilla pakkanen saattaa käydä 40 asteen kylmemmällä puolella.

Nappasitko komean kuvan pakkaspäivästä? Lähetä kuva tai video Whatsappilla numeroon 040 578 5504.

Lue myös: Talven pakkasennätys uusiksi, Juuassa -35,5

Tuoreimmat aiheesta

Sää