Näin esiinnyt vakuuttavasti

Kuva/Colourbox.com
Kuva/Colourbox.comCopyright:MTV Oyj/Colourbox, 2010
Julkaistu 11.02.2010 15:00(Päivitetty 14.07.2010 12:57)

Esiintymisen ammattilainen Tuija Piepponen kertoo, mitä yleisön edessä kannattaa ottaa huomioon.

Vaihe A

Valmistaudu etukäteen henkisesti, ei panikoimalla eikä stressaamalla. Ajattele rauhallisesti, että parhaani kun yritän, enempää ei voi eikä tarvitse vaatia.

Ajattele epäonnistumisen ja itsensä munaamisen pelko pois, tai ainakin yritä vähentää sitä.

Hengitä rauhallisesti syvähengitystä avataksesi aistisi. Rentouta hartiat, niska sekä leuka ja "turpavärkki". Ravistele voimakkaasti käsiä ranteista lähtien.

Vaihe B

Astu päättäväisesti vastaanottajien eteen tai nouse tuoliltasi ylös kolistelematta.

Katso vastaanottajia silmiin yksi henkilö kerrallaan, katsomon etureunan kautta takaviistoon, keskelle ja taas etureunaan. Älä kuitenkaan katso jokaista osallistujaa. Katseen avulla luodaan läsnäolo. Tärkeintä on, että katsoo nähdäkseen eikä esitä katsomista.

Vältä sijaistoimintoja, kuten turhaa heilumista, käsien vääntelyä, kehon raapimista, hiusten repimistä, vaatteiden kiskomista, kynien ja tavaroiden räpläämistä tai tuolin kanssa keinumista.

Älä puhu seinille, älä varsinkaan takaseinälle. Suuntaa puheesi suoraan kuulijoille. Katso valitsemaasi henkilöä silmiin ja puhu hänelle. Viestisi leviää hänen kauttaan lähellä oleville. Asian myötä vaihda vastaanottajaa.

Jos tulee unohdus tai asiat sekoava, vedä rauhassa henkeä. Samalla voit kelata, mitä seuraavaksi. Voit myös kaikessa rauhassa katsoa papereista missä mennään. Älä panikoi.

Puhu "tilan" mukaan − isossa salissa hitaammin ja riittävällä volyymilla (myös mikrofoniin).

Tarkista puhetekniikkasi: käytä syvähengitystä, opettele äänen oikea resonointi. Sijoita äänesi, ota puheeen tuki alavartalosta, artikuloi selkeästi, älä niele sanojen loppuja, äläkä katko puhettasi parin sanan jälkeen. Hae puheeseesi selkeitä lausekokonaisuuksia, mieluiten korosta verbejä.

Usko siihen mitä sanot. Liika maalailu tai liioittelu luovat falskin vaikutelman. Ajattele mitä sanot, älä höpötä tai tärkeile. Asenne näkyy ja kuuluu. Ole oma itsesi.

Päätä tilanne napakasti. Kun poistut, älä pudota intensiteettiä liian aikaisin. Vie se mennessäsi tai anna rauhassa sulaa kun istuudut kuuntelijoiden sekaan.

Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

Tuijan haastattelu

He hurmaavat juontajina

Osallistu keskusteluun!

Tuoreimmat aiheesta

Studio55