Ensi viikollakin elohopea saattaa etelässä kivuta lähelle kymmentä astetta.
Sunnuntain aikana pilvisyys lisääntyy lännestä alkaen ja levittäytyy maan lounais- ja eteläosien yli itään. Etelä- ja länsiosissa maata elohopea voi kivuta jopa kuuden asteen tuntumaan.
Pohjoisessa pakkaset hellittävät päivän aikana ja lämpötilat nousevat nollan asteen vaiheille. Myös aurinko saattaa pilkahdella pilvien välistä.
Maanantain vastaisena yönä pohjoinen virtaus tuo pohjoiseen yön aikana hyvinkin kylmää ilmaa. Selkeillä alueilla elohopea saattaa laskea jopa pariinkymmeneen pakkasasteeseen.
Etelässä lämpötilat ovat aamulla nollan asteen tuntumassa. Maanantain aikana lännestä levittäytyvä lumisadealue tuo maan keskivaiheille lunta.
Pohjoisimmassa osissa Lappia maanantaista on tulossa aurinkoinen pakkaspäivä.
Aivan eteläosissa maata lämpötila saattaa maanantaina kivuta jopa kymmenen asteen tuntumaan, jos aurinko pääsee pilkahtamaan.
Millaisessa säässä saunat lämpenevät? Katso koko sääennuste videolta jutun alusta!