Näin käy lentojen hinnoille tulevana syksynä ja talvena

Ensi talvena lennetään täydemmillä koneilla ja korkeammilla hinnoilla. Kuvituskuva.Roni Rekomaa/Lehtikuva
Julkaistu 04.09.2012 11:30

Lentojen hinnat nousevat tulevina kuukausina.

Tuleva syksy ja talvi tulevat olemaan kallista aikaa matkustaa lentäen, sillä lentoyhtiöt ovat vähentäneet tuotantoaan Suomessa.

– Esimerkiksi Ryanair on ilmoittanut vähentävänsä tulevalla talvikaudella puolet Suomen lennoista. Se tulee kallistamaan hintoja niillä paikkakunnilla, joilla yhtiö toimii: Turussa, Tampereella ja Lappeenrannassa, matkahakuyhtiö Travelmarketin maajohtaja Mikko Vartiainen sanoo.

Myös Air Finlandin konkurssin vaikutukset jatkuvat.

– Air Finland oli vahva markkinajohtaja Espanjan aurinkorannikolle Malagaan suuntatuvissa lennoissa. Odotettavissa on, että kilpailun väheneminen siellä päin johtaa hintojen nousuun.

– Ylipäänsäkin lentoyhtiöt ennakoivat tulevalla talvikaudella taantumaa ja vähentävät istuinpaikkoja jo etukäteen. Sen takia koneet lentävät täydempinä ja veloittavat enemmän, Vartiainen selittää.

Studio55.fi/Piia Simola

Lähde: Travelmarket.fi

Tähän kaupunkikohteeseen lentää ensi talvena halvalla

Budjetti tiukilla? Nämä ovat Euroopan edullisimmat lomakaupungit

Suosikkilomakohteiden hintatasot: Katso, missä on edullisinta!

Viisi miljoonaa voittanut jäi töihin, peräkkäin 6 ja 7 oikein – Lue suomalaisten rahapelivoittajien tarinat

Nämä 10 kohdetta Euroopassa on jokaisen nähtävä!

Näin turisteja huijataan Euroopassa – vältä varkaiden ansat!

Tuoreimmat aiheesta

Studio55