Bianca Censorille omistetuilla nettisivuilla kuvaillaan, että hänen asuvalintansa ilmentävät trendien lisäksi syvempää filosofiaa.
Rap-artisti Kanye Westin vaimon Bianca Censorin nimi on pysytellyt visusti otsikoissa sekä ihmisten huulilla sen jälkeen, kun hän saapui maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa vietetyn Grammy-gaalan punaiselle matolle läpinäkyvässä asussa, joka ei jättänyt mitään arvailujen varaan.
Vaikka kyseessä lieneekin mallina ja arkkitehtinä tunnetun Censorin kaikkien aikojen paljastavin asu, on hän esiintynyt aiemminkin julkisesti tyyleissä, jotka ovat kohauttaneet paljastavuudellaan.
Vuosi sitten Censori esimerkiksi asteli Pariisin kaduilla jalassaan läpikuultavat sukkahousut, joiden alle ei oltu puettu alusvaatteita. Samoihin aikoihin hänet valokuvattiin Los Angelesissa yllään ainoastaan läpinäkyvä sadeviitta.
Lue myös: Kanye Westin vaimo kohautti astelemalla Pariisin kaduilla sukkahousuissa ja ilman alusvaatteita
Censorin erikoisia asuvalintoja perustellaan hänestä kertovilla nettisivuilla. Nettisivujen ylläpitäjästä ei ole varmuutta.
Nettisivuilla Censorin asuvalintojen kuvaillaan ilmentävän trendien lisäksi "syvempää filosofiaa, joka ylistää ihmiskehoa luovan ilmaisun kanvaana ja haastaa itseilmaisua ympäröivät yhteiskunnalliset normit".
Nettisivuilla väitetään, että Censorin tapa lähestyä muotia sai alkunsa jo ennen kuin hän tapasi Westin.
Rajoja koettelevien, rohkeiden asujen sanotaan kumpuavan ydinajatuksesta, jonka mukaan ihmiskeho on kaunis ja vahva työkalu itseilmaisuun, ei jotain, mitä piilottaa tai mukauttaa tavanomaisiin standardeihin. Asuvalinnat voidaan nettisivujen mukaan tulkita taiteellisiksi kannanotoksi, joissa vaatteita käytetään välineenä perinteisten kauneuskäsitysten haastamiseen.
Nettisivuilla myös sanotaan, ettei Censorin tyyli ole yleisesti hyväksytty, ja että jotkut pitävät hänen valintojaan provosoivina tai jopa loukkaavina. Tämän sanotaan kuvastavan "muodin ja itseilmaisun monimutkaista ja subjektiivista luonnetta".
Lue myös: Kanye Westin vaimo asteli kadulla vain läpinäkyvä sadeviitta yllään – somessa huolestuttiin
Censorin vähäpukeiset julkiset esiintymiset ovat aiemmin herättäneet esimerkiksi sosiaalisessa mediassa huolta ja pohdintoja hänen hyvinvoinnistaan sekä siitä, kontrolloiko Kanye West puolisoaan.
Viime vuoden huhtikuussa Page Sixin haastattelema lähde, jonka kerrottiin vaikuttavan muotialalla ja olevan läheinen pariskunnan kanssa, sanoi Westin ja Censorin tietävän tasan, mitä tekevät. Lähteen mukaan West ei manipuloi vaimoaan, vaan tämä on itse mukana jutussa. Lähde kuvaili Censorin olevan performanssitaiteilija.
Page Sixin lähteet kertoivat tuolloin, että Censori luo itse paljastavia ja läpikuultavia asukokonaisuuksiaan.
Censori ja West yhdistettiin toisiinsa ensi kertaa alkuvuonna 2023. Medialähteiden mukaan pari avioitui tammikuussa 2023 yksityisessä seremoniassa Los Angelesissa.
Lue myös: Lähde: Kanye Westin vaimo valitsee itse kaiken paljastavat asunsa: "Hän on performanssitaiteilija"
Juttua korjattu 5.2.2025 klo 8.58: Jutussa kerrottiin aiemmin, että kyseiset nettisivut kuuluisivat Bianca Censorille. Todellisuudessa nettisivujen ylläpitäjää ei kuitenkaan pystytä varmistamaan. Juttua on korjattu ja muokattu näiltä osin.