(How to Train Your Dragon) USA, 2010. Ohjaus: Dean DeBlois, Chris Sanders. Käsikirjoitus: Will Davies, Dean DeBlois, Chris Sanders. Animointi: Simon Otto, Alessandro Carloni, Gil Zimmerman, Nico Marlet. Leikkaus: Darren Holmes, Maryann Brandon. Musiikki: John Powell. Tuotanto: Bonnie Arnold. Kesto: 100 min. Levittäjä: Finnkino.
Näin koulutat lohikäärmeesi -elokuvan päähenkilö on teinipoika Hikotus, jonka tulevaisuuden haaveet poikkeavat hänen isänsä odotuksista. Hintelä Hikotus sattuu epäonnekseen elämään viikinkiajalla, raavaiden viikinkien ja tulta syöksevien lohikäärmeiden myyttisessä maailmassa, jossa ihannoidaan miehistä uhoa ja sotimista. Sankarillisimpana tekona viikingit pitävät lohikäärmeen tappamista, johon heimon jäseniä aletaan valmentaa jo pikkulapsina. Älyllisille harrastuksille ei hurrata, siksi Hikotus onkin häpeäksi isälleen. Väkivaltaa inhoava poika yrittää olla suututtamatta isäänsä ja teeskentelee taipuvansa tämän tahtoon. Pojan äiti on ilmeisesti kuollut, joten hänellä ei ole pehmentävää puskuria isän jääräpäisyyttä vastaan.
Asiat saavat odottamattoman käänteen, kun Hikotus kohtaa metsässä Yön raivon, lohikäärmeistä vaarallisimman ja älykkäimmän. Hän auttaa otuksen pulasta, mistä alkaa hitaasti kehittyvä ystävyys ja kärsivällinen koulutus. Älynystyröistä on siis hyötyä lohikäärmeasioissakin. Yön raivo on ketterä ilmassa ja kömpelö maalla, se on tunnettu raivokkaista yllätyssyöksyistään ja vastustajansa varmasta tuhoamisesta. Hikotus todistaa, että vihollisen voi muuttaa hyödylliseksi liittolaiseksi - ja jopa lemmikiksi. Erilainen nuori löytää lopulta keinon tulla kunnioitetuksi viikinkisoturiksi omalla tavallaan. Tämä osin vaatii ensin hieman salailua ja valkoisia valheita. Viikinkityttö Astridinkin uhma talttuu vuoristorataa muistuttavan lohikäärmeratsastuksen jälkeen. Hikotuksen ja Astridin välille syttyy toki myös pientä romanssia.
Toisin kuin animaatioissa usein, tässä elokuvassa otukset eivät ole söpöjä eivätkä puhu sanaakaan. Lohikäärmeet ovat kaikenvärisiä, -kokoisia ja -mallisia. Niiden uhkaavat nimet on mainiosti suomennettu mm. Viekkaaksi vetskarikaulaksi, Kalmakauhuksi ja Punaiseksi kuolemaksi. Koiran tavoin käyttäytyvälle lohikäärmeystävälleen Hikotus antaa harhaanjohtavan lempinimen Hampaaton. Hikotuksen ja Hampaattoman varovaisin askelin etenevä luottamus on elokuvan kiinnostavin juonikuvio. Isän ja pojan välisen suhteen käsittely sen sijaan jää köykäiseksi. Mutta lastenelokuvissahan se hetki on aina palkitseva, kun lapsi paljastuu aikuisjoukkoa terävämmäksi ja neuvokkaammaksi.
Cressida Cowellin menestysromaaniin perustuvassa elokuvassa on huimia ilmalentoja ja maisemia. Tarinaa ja henkilöhahmoja ei voida kutsua yllätyksellisiksi, mutta elokuva on energinen ja se näyttää hyvältä. Elokuvan maailma on muinainen mutta sen huumori ja kielenkäyttö ovat tätä päivää. Shrekin ja Madagascarin tekijät ovat hylänneet satiirin ja tehneet yhdistelmän perusdraamaa, jännittävää seikkailua ja herttaisia hetkiä. 3D-tekniikka toimii, mutta arvelen elokuvan toimivan melkeinpä yhtä hyvin 2D-versiona.
Teksti: Minna Karila