Näin presidentti Stubb suoriutui Fox Newsin haastattelussa

Presidentti Alexander Stubb kommentoi Nato-huippukokousta ja Yhdysvaltain politiikkaa Fox uutisten Joe Robertsin haastattelussa.

Fox uutisten haastattelussa Stubbilta kysyttiin useampaan kertaan mielipidettä Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin terveydentilasta ja kyvykkyydestä hoitaa poliittisia tehtäviään.

Bidenin kunto on ollut jatkuva puheenaihe sen jälkeen, kun tämä epäonnistui väittelyssä republikaanien haastajaa Donald Trumpia vastaan. Biden on vakuuttanut pysyvänsä mukana presidenttikisassa.  

Stubb kertoi viettäneensä Bidenin kanssa parin päivän aikana paljon aikaa ja keskustelujen olleen hyvin rakentavia.

– Minusta Nato-kokous oli todellinen menestys, Stubb sanoo. 

Stubb toivoo yleiseen keskusteluilmapiiriin enemmän kunnioitusta ja sanoo haastattelussa Yhdysvaltain politiikan suurimman huolenaiheen olevan jakautunut ja polarisoitunut ilmapiiri.

Stubbin mukaan Yhdysvaltain sisäinen keskustelu on "toksista" eli myrkyllistä.

– En halua muun vapaan maailman seuraavan siitä esimerkkiä, Stubb sanoo. 

Kehui Trumpia

Yhdysvaltain ulkopolitiikka ja johtajuus eri kausilla sen sijaan saivat haastattelussa kehuja Stubbilta.

Hän myös sanoi arvostavansa Trumpin taannoista päätöstä pitää kiinni siitä, että Naton liittolaiset käyttävät vähintään kaksi prosenttia budjetistaan puolustukseen. Stubb muistutti Donald Trumpin myös lisänneen Nato-joukkoja Euroopassa.

Haastattelussa tuli puheeksi myös suomalaiset jäänmurtajat. 

Stubb, Biden ja Kanadan pääministeri Justin Trudeau antoivat jäänmurtajayhteistyötä koskevan julkilausuman Naton huippukokouksen yhteydessä Washingtonissa torstaina. Julkilausumassa maat sitoutuvat syventämään yhteistyötään jäänmurtajien rakentamisessa. 

Katso Stubbin esiintyminen alla olevalta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat