1990-luvulla suuren yleisön tietoisuuteen nousseella sauvakävelyllä on pitkä historia. Hiihtäjät ovat käyttäneet sauvoja hyödyksi kesäharjoittelussaan vähintään 60-luvulta lähtien.
Seppo Hannula kertoo Studio55.fille, että hän muistaa sauvakävelyn jo vuodelta 1969.
– Olen itse syntynyt vuonna 1955, ja jo syksyllä 1969 nuorena poikana olin leirillä, jossa opetettiin sauvakävely ja sauvajuoksu ylämäkeen. Lisäksi opetettiin pitkiä kävely- ja juoksuaskeleita.
– Hiihtäjät tiesivät sauvakävelyn hyödyllisyyden kesäharjoittelussa jo aiemmin. En osaa sanoa milloin ensimmäisen kerran alettiin tehdä virallisia sauvakävelylenkkejä, mutta vielä 50-luvulla hiihtäjät juoksivat suolla ilman sauvoja.
Hannula muistaa nähneensä hiihtäjiä sauvavaelluksilla usein 70-luvulla.
– Säkylän Huovinrinteessä kun käytiin lenkillä, niin näitä hiihtäjiä näkyi. Sauvakävely ei vielä ollut suuren yleisön tietoisuudessa, mutta paljon sitä silti näki.
– Ne olivat lähinnä aktiivisia kilpahiihtäjiä, jotka sitä harrastivat. Lisäksi se oli enimmäkseen kovakuntoisille tarkoitettua sauvajuoksua.
Hannula itse otti sauvat mukaan lenkille jo 80-luvulla.
– Muistan, että joko vuonna 1987 tai -88 meillä oli asuntovaunussa kesälomalla Ylläksellä mukana sauvat, koska jo silloin oli tiedossa, että niissä maisemissa on erinomaiset mahdollisuudet vetää sauvalenkki.
Buumi 90-luvulla
Koko kansan tietoisuuteen sauvakävely nousi 1990-luvun lopulla. Samoihin aikoihin Exel toi markkinoille ensimmäiset kävelysauvat.
– Hiihtoliitto vähän mokasi 90-luvulla, kun päästi Suomen Ladun omimaan lajin, vaikka todellisuudessa se oli hiihtäjien kehittämä liikuntamuoto.
90-luvulla sauvakävely tuli kaupunkeihin. Hannulan mielestä se on vähän sääli, sillä kaupungissa lajia on vaikea harrastaa kunnolla.
– Ihan oikeaoppista sauvakävelyä ei kaupungissa juuri näe, sillä asfaltilla sitä ei voi harjoittaa. Sauvakävelyyn tarvitaan joko sora- tai purupohja, ja jos kuntoa haluaa nostattaa, tarvitaan myös mäkistä seutua.
Sauvat käteen ja lenkille!
Hannula itse harrastaa edelleen sauvakävelyä. Siitä on tullut myös ammatti, kun hän opettaa Sepon Liikuntapalvelut -nimisen firman kautta asiakkailleen oikeaoppista kuntoilua.
– Harrastan lajia, vaikka en pidäkään sanasta harrastaa. Opetan asiakkailleni mieluummin elämäntapaa.
– Sauvakävely on loistava laji oikeassa paikassa ja oikealla tekniikalla, mutta ei asfaltilla. Hyvässä maastossa tai kuntoradalla hyödyt tulevat paremmin ilmi. Parempi lajihan se on kuin hölkkä, joka rasittaa niveliä ihan eri tavalla.
Studio55.fi/Pekka Torvinen
Lisätietoja: seponliikuntapalvelut.fi
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.