Näin Susijengin EM-urakka jatkuu – "Serbia on jättihaaste"

Susijengi 2015 (2)
Julkaistu 11.09.2015 12:01

MTV SPORT - STT

Suomen koripallomaajoukkueen EM-kisat jatkuvat sunnuntaina Lillessä neljännesvälieräpelillä viime vuoden MM-kisojen hopeamaata Serbiaa vastaan. 

Serbia voitti kaikki viisi otteluaan kivikovassa B-alkulohkossa ja kukisti Italian lisäksi Espanjan, Saksan, Islannin ja Turkin.

Joukkueen kapellimestari on Moskovan TsSKA:n Milos Teodosic, jonka Koponen arvostaa korkealle.

Milos Teodosic 2015

- Heillä on ehkä Euroopan paras pelinjohtaja ja joukkue on Euroopan huippuja. Meillä ei ole muuta kuin voitettavaa. Meidän täytyy lähteä pelaamaan rohkeasti, ja jos me saadaan hyvä heittopäivä, kaikki on mahdollista yhdessä pelissä, Koponen sanoi.  

Suomi ja Serbia eivät ole kohdanneet seitsemään vuoteen. Elokuussa 2008 Suomi kukisti Serbian kolmella pisteellä Vantaalla pelatussa EM-karsintaottelussa, joka oli yksi maajoukkueen suuria voittoja ennen 2011 alkanutta EM-kisaputkea.

Maajoukkueen nykypelaajista vuoden 2008 Serbia-ottelussa oli mukana neljä, Koponen, Tuukka Kotti, Shawn Huff ja Mikko Koivisto. Jo tuolloin Teodosic johti peliä Serbian takakentällä.

Katso ohesta esimerkkivideo Teodosicin syöttöjen vaarallisuudesta:


Serbia-Suomi ottelun voittaja jatkaa keskiviikkona 16. syyskuuta pelattavaan puolivälierään, jossa vastaan asettuu voittaja otteluparista Kroatia-Tshekki.

Suomi ja Serbia kohtaavat sunnuntaina 13.9. kello 15.30 alkaen. MTV Sport seuraa neljännesvälierän etenemistä nettisivuillaan.

EM-koripallon pudotuspeliparit:

12.9. Ranska - Turkki
12.9. Latvia - Slovenia

12.9. Espanja - Puola
12.9. Kreikka - Belgia
-------------------------
13.9. Serbia - Suomi
13.9. Kroatia - Tshekki

13.9. Israel - Italia
13.9. Liettua - Georgia

Tuoreimmat aiheesta

Koripallo