Näin syntyi maailman huonoin elokuva – katso ensimmäinen traileri James Francon uutuusleffasta

30.233677
Copyright © Everett Collection / Everett Collection/All Over Press
Julkaistu 21.07.2017 19:05

MTV VIIHDE

Tommy Wiseaun vuonna 2003 julkaisema The Room on kerännyt vuosien saatossa kulttimaineen ja uskollisen fanijoukon – ihan vain elokuvan huonouden takia.

Maailman huonoimmaksi elokuvaksi tituleerattu The Room kertoo pankkivirkailija Johnnysta ja tämän tyttöstävästään Lisasta. Lisa rakastuu Johnny ystävään Markiin ja kolmiodraaman ainekset ovat kasassa.

”Huonojen elokivien Citizen Kaneksi” nimetty The Room on täynnä epäloogisia kohtauksia ja tahatonta huumoria. Elokuvan pääosaa esittävä Tommy Wiseau on itse myös The Roomin käsikirjoittaja, tuottaja ja ohjaaja.

Elokuvassa Markia näyttelevä Greg Sestero kirjoitti vuonna 2013 kokemuksestaan kirjan The Disaster Artist: My Life Inside the Greatest Bad Movie Ever Made

Kirjasta ilmestyy tänä vuonna samaa nimeä kantava elokuva, The Disaster Artist. Yhdysvalloissa joulukuussa julkaistavan elokuvassa Wiseaun roolissa nähdään James Franco ja Sesterona miehen veli Dave. 

Elokuvasta julkaistiin aikaisemmin tällä viikolla ensimmäinen traileri. Trailerissa nähdään miten eräs elokuvan legendaarisimmista kohtauksista syntyi. 

room james franco trailer

Alkuperäisen kohtauksen voit katsoa tästä: 

"New Document"

Elokuva on saanut myös Suomessa uskollisen fanijoukon. Sitä on esitetty Night Vision -elokuvafestivaaleilla vuodesta 2012. 

Tuoreimmat aiheesta

Elokuvat