Verottajan tänään julkaisemien vuoden 2019 verotietojen perusteella Katiska-vyyhdin keskiössä olevat Niko Ranta-aho ja Janne ”Nacci” Tranberg tienasivat viime vuonna maltillisesti.
Ranta-aholla oli viime vuonna verotettavia tuloja pyöreät nolla euroa. Sinänsä ero ei ole valtava, sillä edellisen vuonna hän verottajan mukaan tienasi runsaat 5000 euroa pääomatuloja.
Tranbergilla puolestaan verotettavia tuloja oli kaikkiaan runsaat 44 000 euroa. Ne olivat kaikki ansiotuloja. Tarkka summa on 44 619 euroa. Tranbergillä ei ollut lainkaan pääomatuloja. Tranbergin tulojen muutos on merkittävä, sillä parina viime vuonna muun muassa ulkomailla viranomaisia pakoillut Tranberg on saanut vain joitain tuhansia euroja verotettavia tuloja.
Lue myös: Tässä ovat Suomen 50 suurituloisinta, jotka eivät peittele tienestejään
Pääepäillyille vaaditaan maksimituomioita
Suomen suurimmaksi luonnehditun huumevyyhdin, eli niin sanotun Katiska-jutun viimeinen oikeusistunto pidettiin lokakuun 1. päivä Helsingin käräjäoikeudessa.
Syyttäjä vaatii pääsyytetyille, mukaan lukien Ranta-aho ja Tranberg, 13 vuoden vankeusrangaistusta. Yhdeksän kuukautta kestäneen oikeudenkäynnin tuomioita saadaan odottaa ensi vuoden alkupuolelle saakka.
Syytteiden mukaan Ranta-aho ja Tranberg olivat Espanjasta käsin toimineen, huumeita Suomeen myytäväksi toimittaneen huumeliigan johtajia. Syyttäjän mukaan kyse oli ammattimaisesti toimineesta järjestäytyneestä rikollisryhmästä. Rikosnimikkeinä on muun muassa törkeitä huumausainerikoksia. Tranberg on kiistänyt kaikki syytteet, Ranta-aho pääosin myöntänyt.
Lue myös: Tulolistan kakkonen Jorma Takanen tienasi viime vuonna yli 17 miljoonaa euroa: "Kaikki tulee työtä tekemällä – harvemmin se on kuin lottovoitto"
Lukuisia muita epäiltyjä
Kaikkiaan jutussa on 52 syytettyä. Mukana on muun muassa Ranta-ahon sisko. Niin ikään syytetyn penkillä on istunut muun muassa Ranta-ahon entinen kumppani, fitnessmalli Sofia Belórf, Tranbergin entinen vaimo Hanna Hertell ja viihdetähti Samu Haber.
Mainittuja naisia epäillään kaikkia rahanpesuun liittyvistä rikoksista ja he kiistävät syytteet. Samu Haber on taas syyttessä kokaiinin ostamisesta. Hän myöntää käyttäneensä pienen määrän kokaiinia.
Belorfilla oli viime vuoden verotietojen perusteella 19 514 euron ansiotulot. Ranta-ahon siskon henkilökohtaiset tulot olivat vain joitain tuhansia euroja, mutta hänen liiketoiminnallaan tuloja voi olla enemmän.
Julkisuudessa tunnettujen syytettyjen osalta Haberin tulot nousevat selvästi ylitse muiden. Samu Haber tienasi verottajan tietojen mukaan viime vuonna lähes 126 000 euroa ansiotuloja ja runsaat 249 000 euroa pääomatuloja.
Epäiltyjen puolustuksella kovat tulot
Epäillyillä on puolustuksenaan joukko nimekkäitä juristeja. Heistä moni teki viime vuonna myös merkittävän tilin työllään. Esimerkiksi Ranta-ahon sisarta puolustanut Riitta Leppiniemi tienasi viime vuonna yli 103 000 euron ansiotulot ja Belórfia puolustanut Paul Perovuo taas runsaat 72 000 euron ansiotulot.
Tranbergin asianajaja Jarkko Tuutille oli merkitty viime vuodelta pelkästään runsaan 38 500 euron pääomatulot ja Ranta-ahon asianajaja Hannu Kaitaluomalle yhteensä runsaan 90 000 euron vuositulot, jotka koostuivat sekä ansio- että pääomatuloista.