Näin Venäjällä valmistaudutaan koronaan: Pietariin pystytettiin tuhatpaikkainen koronasairaala, Moskovan katuja ruiskitaan desinfiointiaineilla

5:19img
Katso videolta, kuinka Venäjä valmistautuu koronataisteluun.
Julkaistu 26.04.2020 19:59
Toimittajan kuva

Sanna Ketola

sanna.ketola@mtv.fi

Maan koronatartuntojen ja -kuolemien määriä on epäilty suuresti muun muassa byrokratian ja huonon hallinnon vuoksi.

Venäjän julkisten ja yksityisten sairaaloiden on vaadittu nostavan koronatapaukset etusijalle, jotta maan covid 19-tautitilanne pysyy hallinnassa.

Maa on ilmoittanut noin 70 000 tautitapauksesta ja yli 600 kuolonuhrista. Lukuja on epäilty vahvasti koko pandemia-ajan, sillä lukujen valossa maan kuolleisuusluku asukaslukuun suhteutettuna on pienempi kuin esimerkiksi Suomessa.

Uusia sairaaloita nousee ympäri maan

Venäjän puolustusministeriön hanke nostaa 16 sairaalaa ympäri maan auttamaan hengenvaarallisen koronaviruksen hoitamisessa. Uutistoimisto Reutersin mukaan sairaaloita nousee niin Moskovaan, Pietariin, Siperiaan kuin Kaukoitään.

Ministeriön mukaan sairaalat ovat käyttövalmiita toukokuun puoliväliin mennessä.

Näiden lisäksi maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Pietariin pystytetään tuhatpaikkainen koronasairaala. Lenexpo-messukeskukseen nousevan kohorttisairaalan on Venäjän medioiden mukaan määrä valmistua tänä viikonloppuna.

Lue myös: MTV seuraa koronan leviämistä maailmalla: Yli 200 000 ihmistä kuollut koronavirukseen maailmanlaajuisesti – tartuntoja lähes 2,9 miljoonaa

Venäläisen uutistoimito Ria Novostin julkaisemalla videolla ohuet seinät erottavat messukeskuksen hoitosängyt toisistaan.

Pietarin varapääjohtaja Nikolai Linchenkon mukaan kohorttisairaala on ensisijaisesti tarkoitettu lievistä koronaoireista kärsiville potilaille.

Myös katuja desinfioidaan

Sairaaloiden rakentamisen lisäksi maa on ryhtynyt tehopuhdistamaan julkisia tiloja ja alueita koronan kukistamiseksi.

Maan pääkaupungissa Moskovassa on käynnissä katujen desinfiointi ja suuret ajoneuvot suihkivat desinfiointiainetta pitkin katuja.

Reutersin välittämässä kuvassa puhdistusaine sinkoaa useiden metrien korkeuteen ja myös liikenteen vilinässä ohiajavat henkilöautot saavat desinfiointiainetta niskaansa yllin kyllin.

Katso Pietarin koronasairaalasta ja katujen desinfioinnista jutun alussa olevalta videolta.

Tuoreimmat aiheesta

Venäjä