Nuori nainen imeskeli fritsuja 14-vuotiaan kaulaan. Oikeus piti tekoa rikoksena.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus käsitteli asian suljetuin ovin uhrin yksityisyyden suojelemiseksi ja määräsi hänen henkilöllisyytensä salassa pidettäväksi tähän rikosasiaan liittyen 60 vuodeksi.
Tapahtumat sattuivat loka-marraskuun vaiheessa vuonna 2021 Salossa. Nuori nainen oli tapahtuma-aikaan 19-vuotias ja hänen uhrinsa 14-vuotias eli suojaikärajaa nuorempi.
Nainen puri ja imi uhrin kaulaa niin, että uhrin kaulalle jäi useampi imujälki.
Oikeudessa nainen kiisti käyttäneensä lasta seksuaalisesti hyväkseen. Hän myönsi tehneensä 14-vuotiaan kaulalle useita fritsuja, mutta kaikki oli tapahtunut yhteisymmärryksessä ja 14-vuotiaan aloitteesta.
Lisäksi nainen vetosi siihen, että hänellä on todettu lievä älyllinen kehitysvammaisuus. naisen mukaan tämä tarkoitti sitä, että hän oli tapahtumien aikaan kaksi vuotta kehityksestä jäljessä.
Nainen vetosi vammansa vaikuttavan myös siihen, ettei hän aina ymmärrä sitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Nainen kertoi, että hänelle on määrätty edunvalvoja, koska hän ei pysty itse huolehtimaan taloudellisista asioistaan.
Lapsi ei voi antaa suostumusta
Varsinais-Suomen käräjäoikeus katsoi käsittelyssä poliisin kuulusteluvideon uhrin kuulemisesta.
– Kertomus on ilmentänyt hyvin niitä syitä, minkä vuoksi lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on kriminalisoitu ja minkä vuoksi lapsi ei voi pätevästi antaa suostumustaan seksuaalisiin tekoihin aikuiselle, oikeus totesi ratkaisussaan.
– Hän on uskottavasti kertonut olleensa hyvin ahdistunut ja jännittynyt tilanteessa, ja kokenut, että hänen on täytynyt suostua aiemmin viestitse sovittuihin seksuaalisiin tekoihin.
Oikeus totesi, että naisen ja uhrin välinen ikäero on lähes 4,5 vuotta, mitä ei voida pitää vähäisenä.
Käräjäoikeus katsoi, että vuonna 2002 syntynyt nainen syyllistyi teollaan lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Oikeus määräsi naiselle rangaistukseksi neljä kuukautta ehdollista vankeutta.