Nainen laski vesiliukumäestä – sai karmean vamman alapäähänsä: "Yritin pysyä rauhallisena, ettei lapsille tulisi paniikkia"

Englantilaisnainen loukkaantui vesiliukumäessä, kun hän sai kahdeksan senttiä pitkän haavan alapähäänsä.

Monu Bhagat, 38, joutui viikkojen sairauslomalle vesipuistossa sattuneen onnettomuuden vuoksi. Englantilainen Monu oli perheensä kanssa lomalla Espanjassa, kun he päättivät vierailla Aqualandia-vesipuistossa, kertoo The Sun.

"Minua käskettiin ristimään käteni ja jalkani..."

Monu tunnustaa, että hän miehineen rakastaa jännittäviä, adrenaliinintäyteisiä kokemuksia. Perhe päätti kokeilla puiston VertiGO-liukumäkeä, josta on pitkä ja huikea pudotus altaaseen. Monu meni liukuun ensin.

– Minua käskettiin ristimään käteni ja jalkani, ja liu'un huipulla oli turvamerkintöjä. Olen ollut tällaisissa liukumäissä aiemminkin ja tiesin, mitä olen tekemässä, Monu sanoo.

Tunsi kiskaisun alapäässään

Liukuessaan alas Monu tunsi "tiukan kiskaisun" alapäässään. Hän oletti uima-asunsa liukuneen pakaroiden väliin. Todellisuudessa liu’un vauhti pakotti vettä naisen alapäähän.

– Kun tulin pois altaasta, verta alkoi valua alas jalkojani. Tyttäreni näki veren ja pelkäsi kovasti. Tiesin, etteivät kyseessä olleet kuukautiseni, mutta yritin silti pysyä rauhallisena, ettei lapsille tulisi paniikkia, Moni sanoo.

"Kipu oli sietämätöntä"

Hän meni puiston ensiapuun, missä vammaa ei pidetty vakavana. Monu sai sidetaitoksen ja häntä kehotettiin ottamaan taksi läheiseen sairaalaan. Monu jätti perheensä vesipuistoon ja lähti itse sairaalaan.

– Kun pääsin sairaalaan, sideharsosta valui verta. Kipu oli sietämätöntä enkä voinut lakata itkemästä.

Monu aviomiehensä kanssa. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Monu vietiin leikkaukseen ja hän sai epiduraalin. Naisen alapäästä löytyi kahdeksan senttiä pitkä haava, joka vaati tikkejä.

Varoittaa muita naisia ja tyttöjä

Monu oli sairaalassa vuorokauden. Hän kertoo loppulomansa menneen pilalle; sairauslomaakin tuli kuusi viikkoa. Monu haluaa nyt varoittaa muita, varsinkin naisia, vesiliukumäestä.

– Se olisi helposti voinut tapahtua tyttärelleni, hän sanoo.

Aqualandia ei ole toistaiseksi kommentoinut tapausta.

Lue myös:

    Uusimmat