Nainen löysi pihaltaan rikkinäisen munan – sai yllättäen elinikäisen ystävän

linnunpoikanen
Maahan pudonnut linnunmuna muutti sen löytäneen naisen elämän täysin. Shutterstock
Julkaistu 03.03.2016 12:18
Toimittajan kuva

Laura Matilainen

laura.matilainen@mtv.fi

Pihalta löytynyt rikkinäinen linnunmuna muutti sen löytäjän elämän totaalisesti. 

Kun Susan Hickman löysi pihaltaan murskautuneen linnunmunan, hän ei taatusti osannut aavistaa, kuinka paljon löytö tulisi muuttamaan hänen elämäänsä.

Nainen poimi rikkoutuneen munan maasta ja huomasi yllätyksekseen, että munasta oli kuoriutunut pieni kottaraisen poikanen. Tämä pieni hetki muutti sekä linnun että naisen elämän kertaheitolla.

Lintua piti ruokkia 20 minuutin välein

Hickman ei löytänyt pesää, josta lintu oli pudonnut, eikä linnulla näin ollen olisi ollut mitään mahdollisuutta jäädä henkiin ilman ulkopuolista apua. Niinpä nainen otti pienen linnun kotiinsa ja antoi sille nimen Klinger.

Naisen lähipiiristä löytyi henkilöitä, jotka olivat perehtyneet eläinten pelastamiseen. He varoittivat Hickmania siitä, että lintu ei todennäköisesti tulisi selviämään edes yhtä yötä elossa.

Lintu oli uskomattoman pieni ja tarvitsi ruokaa 20–30 minuutin välein kahden ensimmäisen viikon aikana. Nainen päätti kuitenkin yrittää ja teki itsestään pienen linnunpoikasen hätäemon.

lintu

Kuvakaappaus Youtube: Lintu alkoi kasvaa kaikkien yllätykseksi vauhdilla. 

Jollain ihmeellisellä tavalla lintu selvisi ensimmäisen yön ja sitten myös toisen ja kolmannen. Eräänä päivänä tälle sitkeällä linnulla alkoi kasvaa untuvaa. Lintu jatkoi kasvamistaan, ja eräänä päivänä se avasi silmänsä ja alkoi hamuta nokallaan ruokaa.

Aktiivinen huolenpito tuotti tulosta 

Naisen huolenpidon avulla linnusta kasvoi täysikasvuinen lintu, joka pystyi ruokkimaan itsensä ja lentämään, aivan kuten muutkin sen lajitoverit. Aivan tavallinen lintu Klingeristä ei kuitenkaan kasvanut, vaan sitä voidaan verrata lemmikkiin. Se tykkää kylpeä, leikkiä leluilla ja kommunikoida omistajansa kanssa.

Vaikka Hickmanilla oli vakaa aikomus vapauttaa lintu takaisin luontoon, hän huomasi pian, ettei se olisi enää mahdollista. Lintu oli kasvanut ihmisten keskuudessa, eikä sillä ollut aavistustakaan siitä, kuinka luonnossa tuli toimia selviytyäkseen hengissä.

Klinger jäikin siis asumaan pysyvästi Hickmanin luokse. Lintu näyttää onnelliselta, ja se jos mikä on kaikkein tärkeintä.  

VIDEO: Katso videolta koko huima pelastustarina.

Lähde: TheDodo

Tuoreimmat aiheesta

Luonto ja eläimet