Auto suistui tieltä mutkassa ja pyöri katon kautta ympäri läheiselle pellolle.
Kokkolassa Keski-Pohjanmaalla tapahtui sunnuntaina henkilöauton ulosajo, jossa kuoli autoa kuljettanut nainen.
Pohjanmaan poliisi kertoi tiedotteessaan, että onnettomuus tapahtui Kokkolan Rantatiellä puoli kolmen aikaan iltapäivällä.
Nainen ajoi tietä Pietarsaaren suuntaan, kun hänen autonsa suistui tieltä ulos oikealle kaartuneessa mutkassa.
Poliisin mukaan auto osui kaarteessa pienen sivutien liittymässä olleeseen siltarumpuun ja pyöri siitä katon kautta ympäri läheiselle pellolle. Autoa kuljettanut nainen lensi ulos autosta. Poliisin mukaan hänet todettiin kuolleeksi onnettomuuspaikalla.
Nainen oli autossa yksin. Tien nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa onnettomuuspaikan kohdalla.
Poliisi kertoo tutkivansa onnettomuuteen johtaneita syitä.