Naisen uskomaton hätäpuhelu USA:ssa: "Minulla on boa-käärme kasvoillani"

Kuningasboa käärme boa
Kuvituskuva kuningasboasta.Lehtikuva
Julkaistu 29.07.2017 16:15

MTV UUTISET - STT

Yhdysvalloissa palomiehet joutuivat leikkaamaan veitsellä irti kuristajakäärmeen, joka oli hyökännyt naisen kimppuun Sheffield Laken paikkakunnalla Ohiossa.

Tapaus sattui torstaina, jolloin hätäkeskukseen soitettiin uskomattomalta kuulostanut puhelu, kertoo muun muassa paikallislehti Chronicle-Telegram. 

– Minulla on kuningasboa jumissa kasvoillani, hätäpuhelun soittanut nainen ilmoitti tukahtuneella äänellä.

Nainen kertoi omistavansa yli kymmenen käärmettä. Kimppuunsa hyökänneen kuningasboan 45-vuotias nainen oli saanut haltuunsa edellisenä päivänä pelastettuaan tämän.

Kun palomiehet saapuivat paikalle, löysivät he naisen makaamasta pihatieltä käärme kimpussaan.

– Se oli kiertynyt naisen niskan ympärille ja puri tätä nenästä, eikä päästänyt irti, Sheffield Laken palopäällikkö Tim Card kommentoi lehdelle.

– Palomiehet joutuivat leikkaamaan sen pään pois veitsellä, jotta se saatiin irrottamaan otteensa naisen kasvoista.

Palopäällikön mukaan käärme tapettiin linkkuveitsellä ja heitettiin tapauksen jälkeen roska-astiaan.

Nainen vietiin loukkaantuneena sairaalahoitoon, mutta hänen vammansa eivät olleet hengenvaarallisia. 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat