Naiset jäivät kiinni vain tunti ryöstön jälkeen, kun he olivat ajaneet ulos tieltä.
Mies oli saapumassa iltakymmenen aikaan kotiinsa viime viikolla, kun toinen auto törmäsi parkkipaikalla hänen autoonsa Helsingin Malmilla.
– Kun mies oli noussut autostaan, häntä oli osoitettu käsiaseella ja uhattu ampumisella, jos tämä liikkuu tai huutaa, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Outi Petersohn-Järvinen Helsingin poliisista kertoo.
Mieheltä oli ryöstetty rahat, puhelin, henkilökortti sekä kodin ja auton avaimet. Mieheltä oli yritetty saada myös pin- ja lukituskoodeja, mutta mies oli antanut väärät koodit.
Tilanteessa miestä oli myös hakattu niin pahoin, että hänet vietiin myöhemmin ambulanssilla sairaalaan.
Törkeästä ryöstöstä epäillyt naiset jäivät kiinni tuntia myöhemmin Helsingin Sörnäisissä.
– Auto oli ajautunut ulos tieltä, ja naiset otettiin kiinni läheltä ulosajopaikkaa.
Helsingin käräjäoikeus vangitsi naiskolmikon viime sunnuntaina törkeästä ryöstöstä epäiltynä. Tutkinnanjohtaja sanoo, että naisilla on rankka rikoshistoria.
– Kuulustelut ovat kesken. Syytteen nostamisen määräaika on toukokuun alussa.
Törkeästä ryöstöstä voidaan tuomita vähintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen.