Näissä tapauksissa kansanedustajien syytesuojaa on aiemmin oltu murtamassa – tästä syystä juuri Mäenpään syytesuojaäänestys oli historiallinen

Kansanedustajaa ei saa perustuslain mukaan asettaa syytteeseen hänen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden tai asian käsittelyssä noudattamansa menettelyn johdosta, ellei eduskunta ole siihen suostunut päätöksellä, jota vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä on kannattanut.

Historiallinen tapaus

Perustuslakivaliokunta puolsi syytesuojan poistamista. Eduskunnassa 121 kansanedustajaa äänesti syytesuojan murtamisen puolesta ja sen säilyttämisen puolesta 54 kansanedustajaa. Poissa äänestyksestä oli 24 kansanedustajaa. Syytesuojan murtaminen olisi vaatinut taakseen viiden kuudesosan enemmistöä äänestäneistä, eli vähintään 146 kansanedustajaa.

Poissa olleet kansanedustajat eivät olleet ratkaisevia syytesuojan kohtalon osalta, sillä syytesuojan poistoa kannattaneet ja äänestyksestä poissaolleet muodostivat yhteensä vain 145 kansanedustajan joukon. Viiden kuudesosan enemmistö olisi ollut kaikkien kansanedustajien äänestäessä 165 ääntä.

Tapaus on Suomen oloissa silti historiallinen, sillä kertaakaan aiemmin ei syytesuojan purkaminen ole ollut yhtä lähellä. Syytesuojaa oltiin vaadittu murrettavaksi, jotta valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen olisi voinut nostaa syytteen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Mäenpää oli rinnastanut täysistunnossa pitämässään puheenvuorossa kesällä 2019 turvapaikanhakijat ja vieraslajit.

Aiemmin kyse ollut henkilöiden kunniasta

Syytesuojan murtamista on pohdittu eduskunnassa aiemmin vain kolme kertaa. Tapauksia ovat peranneet muun muassa Helsingin Sanomat ja Yle.

Ensimmäinen tapaus sattui vuonna 1932, kun Tammisaaren pakkotyölaitoksen vartijat halusivat SDP:n kansanedustaja Kaarlo Yrjö Räisäsen syytteeseen tämän esitettyä eduskunnassa vartijoiden syyllistyneen työssään törkeisiin rikoksiin. Syytesuojan murtamista kannatti 101 edustajaa, joten se jäi voimaan. Perustuslakivaliokunta olisi ponnessaan puoltanut suostumusta syytteen nostamiseksi, jotta kansanedustaja olisi voinut todistaa väitteiden totuudenmukaisuuden.

Toinen tapaus tapahtui vuonna 1947, kun eräs liikemies pyysi eduskunnalta suostumusta kokoomuksen kansanedustaja Lauri Järven asettamiseksi syytteeseen herjauksesta. Järvi oli eduskunnassa kritisoinut valtiollista poliisia ja sen kustannuksia. Perustuslakivaliokunta ei puoltanut suostumuksen antamista syytteen nostamiseksi, ja vain murto-osa kansanedustajista antoi suostumuksensa syytteen nostoon.

Viimeisin tapaus koski SKDL:n kansanedustaja Mikko Ekorrea, joka oli arvostellut Hanhirova-yhtymää vuonna 1979. Hän oli kirjallisessa kysymyksessään väittänyt yrityksen laiminlyöneen toistuvasti työsuojelumääräyksiä, minkä johdosta yritys ja sen toimitusjohtaja hakivat suostumusta kansanedustajan asettamiseksi syytteeseen. Perustuslakivaltiokunta ei puoltanut syytettä, eikä eduskunnan tarvinnut äänestää kielteisestä kannastaan.

Syytesuojan lisäksi kansanedustajaan kohdistuu myös muita erioikeuksia. Häntä ei muun muassa saa ilman eduskunnan suostumusta pidättää tai vangita ennen oikeudenkäynnin alkamista, ellei häntä painavista syistä epäillä syylliseksi rikokseen, josta säädetty lievin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta.

Juttua täsmennetty 30.6. kello 8.21: Juttuun täsmennetty sitä, miten suuri äänimäärä viiden kuudesosan äänienemmistön saavuttamiseksi olisi tarvittu.