Naomi Watts muuntuu prinsessa Dianaksi – katso kuvat ja traileri

Prinsessa Diana (vas.) ja hänen rooliinsa muuntautunut Naomi Watts.Splash News
Julkaistu 10.08.2013 14:08(Päivitetty 10.08.2013 14:14)

Syksyllä ensi-iltansa saavan Diana-elokuvan ensimmäinen pitkä traileri on ilmestynyt.

Elokuvan pääosassa nähdään Naomi Watts, joka on kuvien ja trailerin perusteella onnistunut omaksumaan edesmenneen prinsessan lämpimän ja elegantin olemuksen.

Tarkoin suunnitellut asut ja kuvauspaikat takaavat niin ikään sen, että elokuva noudattelee uskottavasti todellisuuden tapahtumia.

Naomi Watts kuvauksissa Dodi Fayedin veneellä (vas.) ja oikea Diana Fayedin oikealla veneellä vuonna 1997.

Diana-elokuva kertoo prinsessan kahdesta viimeisestä elinvuodesta, joina hän oli eronnut prinssi Charlesista. Siinä kuvataan hänen kahta parisuhdettaan, suurta rakkauttaan sydänkirurgi Hasnat Khaniin ja myöhemmin suhdettaan Harrods-tavaratalon perijän Dodi Fayedin kanssa.

Esiin nousevat myös Dianan työ hyväntekeväisyyden parissa sekä hänen jatkuva tasapainottelunsa ennennäkemättömän mediahuomion pyörteessä.

Naomi Watts ja Diana tismalleen samanlaisissa sinisissä iltapuvuissa.

Hasnat Khanin roolissa elokuvassa nähdään Lost-tähti Naveen Andrews ja Dodi Fayedina Cas Anvar. Prinsessa Diana ja Dodi Fayed kuolivat traagisesti auto-onnettomuudessa Pariisissa 31. elokuuta 1997.

Naomi Watts ja Naveen Andrews Dianana ja Hasnat Khanina elokuvassa.

Naomi Watts ja Naveen Andrews Dianana ja Hasnat Khanina elokuvassa.

Katso myös elokuvan uusi traileri YouTubesta täältä.

Diana-elokuvan maailmanensi-ilta on Lontoossa 5. syyskuuta. Suomen ensi-illasta ei ole vielä tietoa.

Ystävä paljastaa: Pakistanilaismies oli Dianan elämän rakkaus

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Naomi Watts