Näpistäjä veti muovikuula-aseen esiin ja uhkasi sillä myyjää Huittisissa – poliisi on kuulustellut epäiltyä, henkilö vapautettu

AOP, poliisi, kuvituskuva
Jaakko Stenroos/All Over Press
Julkaistu 07.03.2021 10:20

MTV UUTISET - STT

Kokemäen poliisi kertoo selvittäneensä Satakunnan Huittisissa kauppaliikkeen torstaisen ryöstön. Silloin mahdollisesti myymälävarkauteen syyllistymässä ollut miesasiakas otti esille aseen, joka osoittautui myöhemmin muovikuula-aseeksi.

Myyjä epäili miehen anastaneen tuotteita ja yritti puuttua tilanteeseen, mutta mies otti aseen esille. Myyjä perääntyi tuolloin tilanteesta, ja mies poistui liikkeestä.

Kerroimme aiemmin, että miehen repusta löydettiin sipsejä ja paistopistetuotteita.

Poliisi kertoi lauantaina ottaneensa kiinni yhden henkilön teosta epäiltynä. Häntä ja muita asianosaisia kuulusteltiin perjantain ja lauantain aikana, ja kiinniotettu on nyt vapautettu.

Alkuun tekoa tutkittiin törkeänä ryöstönä, mutta nyt tutkintanimikkeenä on ryöstö.

Lue myös aiempi uutinen tapauksesta: Alkoholijuomahyllyltä narautettu näpistäjä otti esille muovikuula-aseen – ryöstösaaliina sipsejä ja paistopistetuotteita

Tuoreimmat aiheesta

Ryöstöt