Nasa aikoo ottaa aiempaa isomman roolin tunnistamattomien ilmakehähavaintojen tutkimisessa ja nimeää johtajan vetämään tutkimusta.
Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan johtaja Bill Nelson ilmoitti asiasta sen jälkeen, kun asiantuntijaryhmä oli kehottanut raportissaan virastoa lisäämään ponnistelujaan tiedonkeruussa niin sanotuista ufohavainnoista.
Uutta tutkimusjohtajaa ei nimetty, mutta Nasan hallinnon edustajan Nicola Foxin mukaan hän on toiminut virassa jo jonkin aikaa.
Ufojen sijaan Nasa puhuu tunnistamattomista ilmakehän ilmiöistä, joista se käyttää lyhennettä UAP.
– Nasan riippumaton tutkimusryhmä ei löytänyt mitään todisteita siitä, että tunnistamattomat ilmakehän ilmiöt ovat peräisin maan ulkopuolisesta elämästä. Mutta emme tiedä, mitä nämä ilmiöt ovat. Nasan tavoite on selvittää tuntematon, Nelson sanoi tänään torstaina.
Nasan paneeli, johon kuuluu asiantuntijoita fysiikoista astrobiologeihin, julkaisi raportin pidettyään ensimmäisen julkisen kokouksensa kesäkuussa.
Tutkijat kertoivat jo toukokuussa, että 27 vuoden ajalta on kertynyt havaintoja yli 800 tapauksesta, joista 2–7 % voidaan luokitella epätavallisiksi.
Lue myös: Mitä taivaalla lensi uskomattomalla vauhdilla? Rantalomalainen ikuisti jotain selittämätöntä Floridassa
Lue myös: Ufo-videot esillä Yhdysvalloissa – ex-lentäjä ja -komentaja kertovat kokemuksistaan: “Mikään ei voi liikkua niin”
Tunnistamattomista ilmiöistä vaiettiin ennen täysin
Tuoreen raportin mukaan Nasalla on useita maan ja avaruuden havainnointilaitteita sekä laaja arkisto, jota voi hyödyttää ilmakehässä havaittujen tunnistamattomien ilmiöiden ymmärtämiseksi.
– Vaikka Nasan maapalloa seuraavien satelliittien tarkkuus ei yleensä riitä havaitsemaan UAP:n kaltaisia suhteellisen pieniä kohteita, niiden nykyaikaisilla antureilla voidaan tutkia tilanteita ja oloja, joissa UAP-havaintoja on tehty muilla menetelmillä, raportissa todetaan.
Yhdysvaltain hallitus on viime vuosina julkistanut useita tietoja, joita se on kerännyt aiheesta, josta ennen vaiettiin lähes täysin.
Tutkimustieto tunnistamattomista ilmakehän ilmiöistä on puutteellista, sillä esimerkiksi lentäjät eivät ole välttämättä uskaltaneet kertoa havainnoistaan, sanoi riippumattoman tutkimusryhmän puheenjohtaja David Spergel tiedotustilaisuudessa.
Nasa kannusti kaikkia lentäjiä kertomaan avoimesti havaitsemistaan poikkeuksellisista ilmiöistä.
"Yksi planeettamme suurimmista mysteereistä"
Uudessa raportissa ufoja kutsutaan "yhdeksi planeettamme suurimmista mysteereistä".
– Taivaalla on havaittu kohteita, joita ei voida tunnistaa ilmapalloiksi, ilma-aluksiksi tai tunnetuiksi luonnonilmiöiksi. Tieteen luonteeseen kuuluu tuntemattoman tutkiminen ja data on se kieli, jota tutkijat käyttävät löytääkseen maailmankaikkeutemme salaisuudet, raportissa todetaan.
MTV Uutiset Live 27.7.2023: Ufo-videot esillä Yhdysvalloissa – ex-lentäjä ja -komentaja kertovat kokemuksistaan: “Mikään ei voi liikkua niin”
1:09