Nasalla käynnissä ”Avaruuden Kakka Kilpailu”: Voittajille 30 000 dollaria

Kuvassa astronautti Mike Hopkins ensimmäisellä avaruuskävelyllä ISS:n ulkopuolella 22. joulukuuta 2013.
Minkäs teet kun olet avaruuspuvussa ja hätä yllättää? Tähän pulmaan Nasa pyrkii löytämään vaippaa paremman vaihtoehdon.
Julkaistu 24.11.2016 22:30
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Avaruusjärjestö Nasa on käynnistänyt kilpailun, joka kohdistuu avaruuslentojen ei niin hohdokkaaseen puoleen.

”Space Poop Challenge” -kilpailun tarkoituksena on keksiä vaihtoehtoisia keinoja astronauttien käyttämille vaipoille.

ABC News kertoo, että vaikka astronauteilla onkin käytössään kaikki kehittyneet teknologiat, niin he joutuvat silti edelleen käyttämään vaippoja kiertoradalle laukaisun ja maahan laskeutumisen aikana. Astronautit joutuvat toimimaan vaipoissa pitkiäkin aikoja.

Nasa hakee ideoita avaruuspukuun integroitavasta jätejärjestelmästä, joka ”kerää astronautin jätöksiä jopa 144 tunnin ajan ja johtaa jätteet pois ilman tarvetta käyttää käsiä”. 

Ehdotukset on jätettävä joulukuun puoliväliin mennessä. Kolmea parhainta ideaa odottaa 30 000 dollarin palkinto.

Tuoreimmat aiheesta

Avaruus