Näyttävä pari! Sara Sieppi ja Roope Salminen edustivat Apulanta-elokuvan kutsuvierasensi-illassa

Roope Salminen ja Sara Sieppi Teit meistä kauniin -kutsarissa 6.9.2016
Roope Salminen ja Sara Sieppi Teit meistä kauniin -elokuvan kutsuvierasensi-illassa 6. syyskuuta 2016.MTV
Julkaistu 06.09.2016 18:53
Toimittajan kuva
Visa Högmander

visa.hogmander@mtv.fi

@visahogmander

Apulannan alkuvuosista kertovan Teit meistä kauniin -elokuvan kutsuvierasensi-iltaa juhlittiin Helsingissä.

Helsingin Tennispalatsin edustalla kävi melkoinen kuhina, kun kutsuvieraat saapuivat paikalle Apulanta-yhtyeen alkutaipaleesta kertovan Teit meistä kauniin -elokuvan kutsuvierasensi-iltaan.

Apulannan entisen basistin, Tuukka Temosen ohjaamassa elokuvassa yhtä päärooleista näyttelevä Roope Salminen saapui paikalle kuvankauniin avopuolisonsa Sara Siepin kanssa.

– Elokuviahan kaikki näyttelijät haluavat tehdä. Terveisiä vaan ohjaajille: saa soitella, ei ole yhtään niin kiire ettenkö ehtisi, Salminen sanoi näyttelijäurasuunnitelmistaan punaisella matolla.


Näyttävältä pariskunnalta kyseltiin myös yhteiselon sujumisesta, mutta kumpikaan ei kommentoinut asiaa.

– Se ei taida liittyä tähän leffaan, Salminen totesi ystävälliseen sävyyn.

Roope Salminen nähdään Teit meistä kauniin -elokuvassa Apulannan Toni Wirtasen kanssa vuonna 1991 perustaneen Antti Lautalan roolissa.

2:07img

Tuoreimmat aiheesta

Roope Salminen