Näyttelijä Ismo Kallio on kuollut

Ismo Kallio
Näyttelijä Ismo Kallio on menehtynyt.All Over Press
Julkaistu 04.02.2019 12:02
Toimittajan kuva

Joona Laukkanen

joona.laukkanen@mtv.fi

Näyttelijä Ismo Kallio menehtyi pitkällisen sairauden uuvuttamana 2. helmikuuta, Suomen Kansallisteatteri tiedottaa.

Näyttelijä Ismo Kallio on kuollut 83-vuotiaana. Kallio näytteli Kansallisteatterissa ensi kertaa vuonna 1955 ja oli kiinnitettynä näyttelijänä vuodesta 1979−2002. Hänen viimeinen roolinsa Kansallisteatterissa nähtiin Anton Tšehovin Kirsikkapuistossa vuonna 2013.

Ismo Kallio oli ilmaisuvoimainen teatterinäyttelijä, joka onnistui niin vakavissa kuin koomisissakin rooleissa. Monipuolisia rooleja kertyi Prosperosta Nalle Puhiin ja Vara-Manuun. Kallio oli myös tunnettu esiintyjä televisiossa ja elokuvissa.

LUE MYÖS: IL: Ismo Kallio ei saapunut Karita Mattilan juhlatilaisuuteen – vietiin ambulanssilla sairaalaan

Ismo Kalliolle myönnettiin Ida Aalberg -mitali vuonna 1983 ja Pro Finlandia -mitali vuonna 1999.

Kallio oli sanojensa mukaan vanhanaikainen näyttelijä. Työryhmä ja sen keskinäinen luottamus olivat hänelle tärkeitä.