Rantabaari-sarjan konkari Matti Leino on päässyt tekemään hyvin erilaisia rooleja rikossarjasta musikaaliin.
Matti Leinon voisi sanoa kuuluvan Rantabaari-sarjan vakiokalustoon, sillä hän on ollut mukana kaikilla viidellä kaudella Anssin roolissa.
– Tuona aikana on ehtinyt tehdä kasan eri rooleja, joten kaikkien niiden sekoitus on ravisuttanut tehokkaimmin itseä. On tehty rikossarjaa, musikaalia ja draamaa teatterissa. Jokainen näistä tyylilajeista ja rooleista tukee hyvällä tavalla toisiaan, Leino kertoi MTV Uutisille.
Leino on näytellyt myös Maria Kallio -tv-sarjassa rikosteknistä tutkijaa. Poliisia Leinosta ei lapsuudentoiveista huolimatta tullut, mutta roolin myötä hän on päässyt kurkistamaan siihenkin ammattiin.
– Olen päässyt yllättävän lähelle sitä maailmaa. Meitä oli ennen ykköskautta valmentamassa oikea murharyhmän poliisi. Kävimme hänen kanssaan pitkän keskustelun ja saimme paljon vastauksia. Vaikka murhapaikat olivat lavastettuja, niin oli mielenkiintoista miettiä, miten löytää oikean emotionaalisen tason ja miten omaisten kanssa toimitaan.
Huumorin pariin Leino on sukeltanut Jukka Lindströmin Sivuhistoria-sketsisarjassa.
– Tykkään sketseistä todella paljon. Tuo oli hauskin projekti, jossa olen ollut mukana. Oman pokan kanssa oli välillä aikamoinen pitäminen. Olen lapsesta saakka ollut pilke silmäkulmassa, ja komedia ja huumori näyttelevät todella isoa osaa elämässäni.
Pokan pitämiseen Leinolla on yksi vinkki.
– Kun homma menee tarpeeksi kovalle tasolle, niin pokkaa ei pysty pitämään oikein mitenkään. Harvemmin tosin käy näin, minulla on aika hyvä pokka. Tehokkain tapa on miettiä jotakin ahdistavaa. Viimeksi taisin miettiä pitkää tehtävälistaani ja ahdistuin. Ei naurattanut sen jälkeen enää.