Näyttelijä Ilkka Villi tietää, ettei freelancer-työntekijän kannata olla liian ronkeli töiden suhteen.
Alaska Highway -dokumenttielokuvaa katsomaan saapunut näyttelijä Ilkka Villi kertoi MTV3.fille viime aikoina olleen töiden suhteen hieman rauhallisempaa. Kevään myötä tilanne on kuitenkin vilkastumassa alkavien kuvausten myötä. Villi on freelancerina tottunut työtarjousten määrän vaihteluun.
– Jatkuvaa on se, että välillä on hiljaisempia ja sitten vilkastuu, jollain lailla sitä oppii elämään. Vielä ainakaan ei ole tarvinnut turvautua varasuunnitelmiin. Välillä se aina hermostuttaa, mutta sitten puhelin pirahtaa.
Muun muassa elokuvissa Likainen pommi ja Haarautuvan rakkauden talo nähty Villi nauttii nyt siitä, että viimeiset kaksi vuotta hänellä on riittänyt hyvin töitä. Mies varautuu kuitenkin samalla myös hiljaisempaan aikaan.
– Omalla tavalla yritän aina varautua siihen, että pärjäisi, pienellä puskurirahastolla. Yritän elää säästeliäästi.
– Hirveän ronkeli ei voi Suomessa tai pääkaupunkiseudulla olla töiden suhteen. Monenlaista hommaa saa tehdä, jos tällä työllä aikoo itsensä elättää. Se on ihan jees, tykkään siitä monipuolisuudesta, Villi kertoo.
(MTV3–HEINI KANGASLUOMA)