Nelinkertainen Tour de Skin voittaja Justyna Kowalczyk joutui tämän vuoden Tourin päätteeksi sairaalaan.
Kowalczyk ei päässyt viimeistä etappia maaliin, vaan hän hyytyi totaalisesti Alpe Cermisin raastavassa nousussa alle kilometri ennen maalia.
Puolan Eurosportin mukaan hän pyörtyi noustessaan mäkeä. Hänet vietiin moottorikelkan perässä paareilla pois ladun varresta ja matka jatkui sairaalahoitoon.
– Justyna pyörtyi ja hänet kuljetettiin ambulanssilla paikalliseen sairaalaan tutkimuksiin, kertoi Kowalczykin valmentaja Aleksandr Wierietielny.
– Hän on veljensä seurassa ja kaikki on hallinnassa, hän lisäsi.
Kowalczykin veli on lääkäri. Norjalaisen NRK:n mukaan Kowalczyk on jo päässyt pois sairaalasta. Puolan television edustajan mukaan Kowalczyk saattaa kilpailla jo ensi viikonlopun maailmancup-kisoissa.
Puolalainen Kowalczyk ei ollut täydessä terässä ennen Touria, eikä hänellä ollut mahdollisuutta taistella viidennestä Tour-voitosta. 10 kilometrin yhteislähtökisassa hän yritti iskeä norjalaisten vauhtiin, mutta tie nousi nopeasti pystyyn.
Sunnuntain takaa-ajossa Kowalczykin meno oli tahmeata ja lopulta hän jäi ladun varteen.