Neljä ihmistä saapui itärajan kautta luvattomasti Suomeen

AOP kuvitus rajavartiolaitos
Kuvituskuva.Tomi Natri/All Over Press
Julkaistu 17.10.2022 18:19

MTV UUTISET – STT

Neljä ihmistä saapui eilen itärajan kautta luvattomasti Suomeen, kertoo Rajavartiolaitos.

Kaakkois-Suomen rajavartioston partio havaitsi tulijat heti rajanylityksen jälkeen. Kun henkilöitä puhutettiin, he hakivat turvapaikkaa. Rajanylitys tapahtui Lappeenrannan Suokumaanjärven alueella puoli yhdeksän aikaan illalla.

Aiemmin iltapäivällä puolestaan havaittiin, että kahdeksan ihmistä oli käynyt Parikkalan Joukionsalmella rajavyöhykkeellä. Heistä viisi oli käynyt Venäjän puolella kuvaamassa itsensä itänaapurin rajamerkillä.

Kaakkois-Suomen rajavartioston partio puhutti kyseiset henkilöt. Asiasta on aloitettu rikostutkinta.

Molemmista tapauksissa Kaakkois-Suomen alueen rajavaltuutettu on ollut yhteydessä Venäjän Viipurin alueen rajavaltuutettuun asian tiimoilta.

Tuoreimmat aiheesta

Rajavalvonta