Jukka Haapalainen koki pelottavan tilanteen vuonna 2018.
Uuden Yökylässä Maria Veitola -kauden toisessa jaksossa toimittaja-juontaja Maria Veitola pakkaa laukkunsa ja suuntaa yökyläilemään tanssijapariskunta Jukka Haapalaisen ja Sirpa Suutari-Jääskön luo.
Toisen päivän aamulla keskustelu kääntyy vuonna 2018 tapahtuneeseen tilanteeseen, kun Haapalainen hakattiin ja ryöstettiin Lontoossa. Hän kertoo Veitolalle uskovansa, että tekijät olivat seuranneet häntä kadulla jo pitkään hänen ollessaan kävelemässä kotiinsa.
– Tein matkalla muutaman mutkan ennen kotiin menemistä. Se oli päivällä, olin ollut pitkällä reissulla ja minulla oli paljon valuuttaa mukana. Minun piti mennä vaihtamaan valuutat, hän kertaa.
Lue myös: Tältä näyttää Erika Vikmanin kotona – tästä syystä artistin luona ei käy vieraita
Tekijät tunkeutuivat Haapalaisen ja Suutari-Jääskön Lontoon-kodin ala-aulaan, mistä mennään hissillä parin asuinkerrokseen. Ala-aulassa he kävivät Haapalaisen kimppuun.
– Vähän raukkamaisia, kun neljä tulee yhtä jätkää vastaan, Haapalainen jatkaa.
Haapalainen kertoo olevansa ylpeä siitä, että hän sai luultavasti yhdeltä tekijältä kylkiluut poikki iskemällä niin kovasti hanttiin. Tappelu oli niin kovaäänistä, että Suutari-Jääskö kuuli metelin heidän kotiinsa saakka.
Millaisen jäljen tapahtunut on jättänyt Haapalaiseen? Katso Haapalaisen ja Suutari-Jääskön kertomus tapahtuneesta yllä olevalta videolta!